On enää noin kuukausi aikaa, kun yli kolmen vuoden kirjapuserrukseni saapuu vihdoin maaliin kirjallisen osan osalta. Sillä nyt se on varmaa, sijoituskirjani Viisas sijoittaja – tunne itsesi ja osakemarkkinat, on nyt painossa (lähti sinne viime viikon keskiviikkona) ja sen virallinen julkaisupäivä 2.3.2023 on nyt vahvistettu. Tällöin kirja siis löytynee hyvin varustelluista kirjakaupoista ympäri maan, e-kirjana sekä äänikirjana ainakin Bookbeatistä.
Äänikirjojen faneille tiedoksi, että sain myös kirjan lukijan nimen nyt tietooni ja kirjan lukee Ari-Matti Hedman, joka luki myös yhden viime vuoden lempitietokirjoistani eli Olli-Pekka Kallasvuon Puhelin soi öisin-kirjan.
Kirja lähti siis vihdoin painoon viime viikolla ja ei ole mitään, mitä voin sille nyt tehdä. Kaikki editoinnit, viilaukset ja muut ovat nyt valmiita ja jäljelle jää enää se mielenkiintoisin ja tärkein vaihe – kirja löytää kätensä lukijoiden käsiin ja korviin.
Samalla sain tiedon kustantajaltani Tammelta, että Viisas sijoittaja on myynyt ennakkoon kustantajan odotuksia paremmin ja kirjan ensimmäistä painosta on myyty jo yli 1 000 kappaletta! Tämä on uskomattoman iso luku ja äärimmäisen hieno saavutus, koska olen suhteellisen vähän kirjaa markkinoinut blogini ulkopuolella.
Keskimäärin elinkaarensa aikana suomalainen tietokirja myy n. 1 000 – 3 000 kappaletta fyysisiä kopioita, joten nykyinen ennakkomyynti lupaa erittäin hyvää, koska kirja on toivottavasti vasta elinkaarensa alkutekijöissä. Samalla luku tarkoittaa, että kirjan ensimmäinenkin painos on tuota pikaa loppuunmyyty! Ensimmäisen painoksen koko Viisaalle sijoittajalle oli 1 500 kappaletta.
Erityisen merkittävän tästä tekee se, että itse asiassa sijoituskirjailijankin tunnettu Karo Hämäläinen kirjoitti juuri tänään Suomen Kuvalehteen, että painettujen kirjojen myynti laski viime vuonna Suomessa 7 prosenttia, kun taas sähköisten julkaisujen myynti kasvoi 10 prosenttia. Trendin jatkaessa samana suurin osa kirjoista euroissa itseasiassa myydään muussa kuin fyysisessä muodossa.
Karo kirjoittaa myös, että painetuista kirjoista erityisesti tietokirjallisuuden myynnin pudotus jatkui rajuna. Viime vuonna painettujen tietokirjojen myynnin arvo laski peräti yli 12 %. Kaunokirjallisuus laski vain 2%.
Olenkin äärimmäisen kiitollinen ja otettu luottamuksesta, jota blogini lukijat ja suomalaiset sijoittajat ovat kirjalle jo nyt osoittaneet. Olen kirjoittanut kirjan niin kirjaksi kirjahyllyyn kuin myös äänikirjan lukijat mielessä pitäen, joten toivon, että se myös näkyy lopputuloksessa.
Kiitos siis myös sinulle, jos olet kirjan jo ennakkotilannut tai aiot sen ostaa, lukea tai kuunnella myöhemmin. Luonnollisesti toivon, että kirja lähtee vielä lujemmin lentoon, kun alan sitä aktiivisemmin markkinoimaan ja se vihdoin myös kaikissa eri muodoissa julkaistaan ja tulee kirja- sekä verkkokaupoissa kaikkien saataville.
Tähän vaikuttaa merkittävästi myös kirjan word-to-mouth eli mitä kirjan jo lukeneet kirjasta sanovat, joten uskon, että kirja myy hyvin ja toivottavasti myös jää elämään, jos se lukijoita miellyttää. Kirja on kuitenkin tarkoitettu ajattomaksi sijoitusviisauksia sisältäväksi kirjaksi, eikä pelkäksi peilaukseksi nykyhetkestä. Ja toki kirjan päivittäminen on myös jatkuva prosessi. Aika näyttää.
Osakesijoittaminen kiinnostaa, vaikka kurssit laskevat – hyvä niin
Kirjan kohtuullisen hyvä ennakkotilausmenestys kertoo myös siitä, että suomalaiset sijoittajat jaksavat edelleen uskoa pitkäjänteiseen sijoittamiseen ja sen kannattamiseen. Asiaa on tutkittu paljon ja kuten kirjassakin käyn läpi, suomalaiset sijoittajat itse asiassa ovat useammin historiassa olleet ostohousut kuin myyntihousut jalassa, kun pörssit romahtavat – vastoin yleistä luuloa. Tämä on mahtavaa! Ongelmana joskus on vain se, että suomalaiset sijoittajat tilastojen valossa innostuvat myös ongelmallisista senttiosakkeista ja putoavista puukoista.
Toisaalta, koska mennyt vuosi oli osakemarkkinoilla niin paha, saattoi se pienen osan sijoittajia säikäyttää pois ja monelta sijoittajalta saattoi historiallisten pörssiromahdusten tapaan mennä maku sijoittamiseen kokonaan.
Omassa kaveripiirissäni sijoittamisesta, kryptoista ja muista puhuminen ainakin on kadonnut täysin, kun vuosina 2020-2021 en pystynyt aihetta juuri pakenemaan missään illanistujaisissa. Uskon, että tämä trendi on todennäköisesti laajemminkin levinnyt, mutta pitkäjänteiselle sijoittajalle pörssi on tänä vuonna huomattavasti parempi paikka aloittaa ja jatkaa sijoittamista kuin 2020 ja 2021, sillä lähes kaikki alkaa olemaan pörssissä jo jollain tavalla järkevästi hinnoiteltua – jopa viime viikkojen nousuputkesta huolimatta.
Kirjani myyntimenestys ei varmasti ole immuuni pörssin kehitykselle. Jos pörssit jatkavat laskuaan myös tänä vuonna viime vuoden malliin, vie tämä varmasti potentiaalisia sijoittajia pois sijoituskirjallisuuden parista johonkin muuhun ajanviettoon.
Toisaalta, jos pörssit palautuisivatkin menneen vuoden jäljiltä kovalla comebackilla, kuten tällä hetkellä näyttää, voi tämä vuosi olla erinomainen aika julkaista sijoituskirja! Paljon on tämän osalta kiinni puhtaasti tuurista ja ajoituksesta, joten odotan innolla tulevaa vuotta ja teen tapaani paljon töitä myös myynnin edistämiseksi.
Ja jos et ole kirjaa vielä tilannut, kannattaa se ennakkotilata nyt Tammen verkkokaupasta alekoodilla VIISASSIJOITTAJA30 30%-alennuksella alle 25 euron hintaan ja samalla ehdit vielä saamaan kirjan ensimmäisen painoksen ennen kuin se on loppuunmyyty! Tarjous on voimassa vain ennakkotilauksen ajan eli vielä noin kuukauden, maaliskuun ensimmäiseen päivään saakka.
Jos taas olet ostamassa samalla myös muita kirjoja, voit ennakkotilata kirjan myös täältä Adlibriksestä*.
Henkilökohtaiset fiilikset vaihtelevat tällä hetkellä jossain hermoja raastavan jännityksen sekä innostuksen välimailla, koska tie kohti unelmaa on ollut niin pitkä ja vaativa, ja kirja on varmasti tärkein elämäni tuotos tähän mennessä henkilökohtaisesti.
Kirjasta tuli allekirjoittaneen mielestä kuitenkin erittäin onnistunut ja odotan äärettömällä innolla lukijapalautetta, arvosteluja ja kommentteja kirjasta – olivat ne millaisia tahansa!
————————————–
Jos olet uusi lukija ja olet kiinnostunut säästämisestä, sijoittamisesta, rahan tekemisestä tai taloudellisesta riippumattomuudesta aloita tästä ja löydä helpoiten sinua kiinnostavimmat kirjoitukseni. Blogini kattaa jo yli 700 tekstiä, joten olen varma, että löydät etsimäsi.
P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta käyttämässäsi sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
*Affiliate-linkki
Laitettu kuukausi sitten jo tilaukseen, vaikka köyhä opiskelija olenkin!
Mahtavaa kuulla ja muistathan myös vähentää sen verotuksessa, niin jokainen sentti menee säästöön!
Sama juttu itsellä. Vesi kielellä odottelen😋
Kiitos, hienoa kuulla!
Julkaisu siis lähestyy. Huomasin eilen että kirjan toimitusten päivää on siirretty tulevaisuuteen yhdellä viikolla. Tarkoittaako tämä sitä että ennakkomyynnissä ja kirjakauppojen varastot ovat johtaneet siihen että ensipainos on siis myyty loppuun? Toivottavasti viikon kuluttua ennakkotilaajana tuo opus on käsissäni.
Niinpä näkyy! En ollut itse huomannutkaan, täytyy käydä katsoa kaupoissa 2.3. että onko sinne ilmestynyt. Kirja tuli painosta ihan ajoissa ja sain itse asiassa juuri omat kirjailijakappaleetkin käteeni fyysisesti kotiini postissa. Ja kysynpä kustantamolta tuosta myynnistä jälleen, voi hyvin olla, että ensimmäinen painos on nyt jo myyty loppuun, koska oli niin lähellä kuukausi sitten.
Hyvä ja selkeä teksti. Kertoo selvällä suomen kielellä
olennaiset tiedot sijoittamisesta ja siitä, että sijoittaminen on pitkän aikavälin harrastus ala- ja ylämäkineen.
Kiitos paljon Kari!