Sain juuri tiedon, että Viisas sijoittaja ylitti 10 000 kuuntelukertaa (vain puolessa vuodessa!), joten tämän kunniaksi ajattelin, että pyydän alekoodeja kustantajaltani kirjan fyysiseen painokseen, jota sitäkin on mennyt jo monta tuhatta kappaletta. Tämän kunniaksi Viisas sijoittaja on nyt tarjouksessa kirja.fissä JA Adlibriksessä – ja vain rajoitetun ajan!
Jos siis mietit kirjan hankkimista muuten vain, esim. sen kuuntelun jälkeen, tai olet pohtinut, että haluat sen lahjaksi tilata vaikka jouluksi, nyt onkin erinomainen aika.
Kirja on siis tavallisesti 29 euroa ja nyt tuttu alekoodi VIISASSIJOITTAJA23 toimii kirja.fissä (alekoodi checkout vaiheessa alla olevan kuvan kohdalla).
Saatkin kirjan vain 24,90 euron hintaan nyt kirja.fissä tällä alekoodilla, alennuskoodi on voimassa jouluun saakka!
Tämän lisäksi kirja sai saman alen nyt myös Adlibriksessä ja pystyt löytämään kirjan 29 euron sijaan samalla 24,90 euron hinnalla Adlibriksen Viisas Sijoittaja kampanjasivulta ilman alennuskoodia. Adlibriksen tarjous on voimassa vain 6.10.2023 asti, joten toimi nopeasti!
Toivotaan, että monen kuuntelun jälkeen myös fyysinen kirja kelpaa! Kirja on tehty ennen kaikkea kirjahyllykirjaksi, vaikka kirjoittaessa pyrinkin ottamaan huomioon myös äänikirjan kuuntelijat.
Paras suomalainen sijoituskirja?
Viisas sijoittaja onkin saanut äärimmäisen hyvää palautetta suomalaisilta sijoittajilta ympäri maan ja on edelleen parhaat arviot saanut suomalainen sijoituskirja koskaan!
Goodreads 4,19/5
Bookbeat 4,5/5
Nextory 4,5/5
Storytel 4,6/5
Kaikista hienointa on ollut huomata, että esimerkiksi Goodreadsin ja Bookbeatin arvosanat ovat itse asiassa nousseet entisestään, mitä enemmän lukijoita kirjoille on tullut! Usein kirjoille käy juuri toisin päin, kun ne leviävät isommalle yleisölle, mutta on ollut ilo nähdä, että kirja on selkeästi toiminut ihmisillä, joka on kirjaan tarttunut – oli lukenut blogiani tai ei.
Olen kuitenkin sen verran kriittinen, että on edelleen suuri määrä sijoittajia, jotka eivät ole koskaan kirjasta edes kuulleet! Oikeilla sijoitusklassikoilla tunnettuus sekä myyntiluvut pitkällä aikavälillä ovat huomattavasti isompia, joten vaikka kirja onkin lyhyessä ajassa hyvin menestynyt, se on tarkoitettu ajattomaksi sijoituskirjaksi, jonka takia kirjan todellinen menestyminen mitataan vuosissa, toivottavasti jopa vuosikymmenissä – aivan kuten pitkäjänteisen sijoittajankin menestys!
Kun laskee kirjan kuuntelut, fyysisen myynnin ja kirjastolainauksen, kirja onkin saavuttanut puolessa vuodessa noin 15 000 suomalaista sijoittajaa. Tämä on äärimmäisen paljon tietokirjalle sijoittamisesta – etenkin kun kirja on ollut ulkona vain puoli vuotta ja vuosi 2023 ei ole ollut aivan samanlaista ilotulitusta sijoitusrintamalla kuin viimeiset pari vuotta.
Samaan aikaan se kuitenkin tarkoittaa, että on siis vielä n. 970 000 suomalaista sijoittajaa, joita kirja EI ole tavoittanut. Kuten kuka tahansa sijoitusanalyysejäni lukenut tietää, tämä tarkoittaa, että markkinassa on edelleen valtavasti kasvupotentiaalia. Ja toivon, että tämä potentiaalinen lukijakunta kirjan löytää tänä ja tulevina vuosina – sekä myös kirjasta pitää aivan yhtä paljon kuin yli 15 000 ensimmäistä.
Jos olet kirjan lukenut tai kuunnellut, olisi mukava tietää, mistä erityisesti kirjassa pidit ja missä olisi parannettavaa! Viime viikkoina olen saanut paljon positiivista palautetta kirjasta ennen kaikkea sijoitustwitterin kautta, mutta rakentavakin ja kehittävä palaute olisi mukavaa, jotta kirjaa saa (toivottavasti) tuleviin painoksiin parantaa.
Kirjatarjous on voimassa molemmilla nettikirjakaupoilla tosiaan vain rajatun ajan, joten ota hyöty irti nyt, jos kirja kiinnostaa!
————————————–
Muista seurata Omavaraisuushaastetta käyttämässäsi sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista!
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
Onhan tuo hyvä kirja, niin miksei myis 😄
Kiitos! Ehkä eniten jännitti, koska sijoituskirjallisuus kuitenkin vaikea markkina, kun tietyt klassikot ovat jääneet ihmisten mieleen niin vahvasti. Ja toisaalta osakemarkkinoiden lasku ei varmaan ihmisten intoon kauheasti auta – kaksi vuotta sitten en olisi todennäköisesti niin paljon jännittänyt myyntiä, kun pörssissä oli niin vahva myötätuuli.