Viisi muinaista alaa, jotka kukoistavat yhä

Maailma muuttuu ennen näkemätöntä vauhtia. Uusia aloja syntyy koko ajan, etenkin teknologian kehityksen ansiosta. Monet nykypäivän aloista ja ammateista ovat kuitenkin olleet olemassa jo vuosisatoja, tai jopa tuhansia. Tänään kirjoittelenkin ja listaan viisi alaa, jotka menestyvät yhä tänä päivänä. 

Terveydenhoito 

Terveydenhoidon ja lääketieteen historia juontaa pitkälle ihmiskunnan historiaan. Maailman eri kolkissa lääketiedettä on harjoitettu eri metodein, mutta yhteistä kaikille on ollut tavoite parantaa sairauksia. Ennen varsinaista lääkärin ammatin kehittymistä jokaisessa kulttuurissa oli parantajia, joita usein nimitettiin shamaaneiksi. Antiikin Kreikassa lääkärinä toiminutta Hippokratesta pidetään Euroopassa “lääketieteen isänä”, koska hän oli tunnetusti ensimmäinen lääkäri, joka selitti sairaudet luonnollisilla syillä eikä pitänyt niitä jumalten tai henkien aiheuttamana. Hippokrateella oli merkittävä rooli lääketieteen kehityksessä. Suomessa käytössä oleva lääkärinvala perustuu Hippokrateen valaan, joka on lääkärien eettinen ohjeisto. Lääkärin ammatti on hyvin arvostettu, ja Suomessa myös yksi parhaiten palkatuista

Länsimaisessa lääketieteessä on koettu monia virstanpylväitä ja taitekohtia vuosisatojen ajan, kuten penisiliinin keksiminen, röntgenkuvaus ja laboratoriotutkimukset. Tänä päivänä terveydenhoitoala, farmasia ja muut terveyteen liittyvät alat ovat kukin erikoistuneet omaksi osa-alueekseen, mutta yhteistä niille on nopea kasvu ja kehitys. 

Rahapelaaminen 

Kasinopeleillä on pitkä ja monimuotoinen historia. Rahapelejä on pelattu jo vuosituhansien ajan. Vanhimmat rahapelaamiseen viittaavat löydökset, kuten nopat ja pelilaudat, ovat peräisin Kiinasta, Egyptistä ja Turkin alueelta vähintään parin tuhannen vuoden takaa. Monet nykyään pelattavista kasinopeleistä syntyivät vuosisatoja sitten. Baccarat keksittiin jo yli 500 vuotta sitten. Rulettia pelattiin Ranskassa 1600-luvulla, ja Blacjack-pöydissä istuttiin jo 1700-luvulla. Pokerin alkuperästä ei ole varma tietoa, mutta sen juurten arvellaan ulottuvan jopa 1 000 vuoden taakse, ja sen eri versioista olisi syntynyt pokeri nykymuodossaan. 

Ensimmäinen kasino avattiin Venetsiassa Italiassa vuonna 1638, mutta laajamittaisesti kasinot alkoivat levitä Euroopassa 1800-luvulla. Nykyaikaiset kasinot saivat alkunsa 1930-luvulla Yhdysvalloissa. Kolikkopelit ovat perinteisin pöytäpeleihin verrattuna vielä nuoria. Ensimmäisenä kolikkopelinä pidetään 1900-alussa keksittyä Liberty Bell -nimistä peliä, sillä siinä oli ennenäkemätön automaattinen voitonmaksujärjestelmä. 

Nykypäivän casinot ja niissä pelattavat pelit ovat kehittyneet valtavasti viime vuosina. Nettikasinoiden pelivalikoimissa on kolikkopelejä, livepelejä, pöytäpelejä ja niiden muunnelmia. Jotkut kasinot tarjoavat myös vedonlyöntiä. Nettikasinot ovat kasinoalan modernein versio, ja ne ovat suositumpia kuin koskaan. iGaming-ala, eli verkon välityksellä tapahtuva rahapelaaminen, on yksi nopeimmin kasvavista aloista. iGaming-alan muodostavat nettikasinot, pelivalmistajat ja verkkopelialustojen kehittäjät. 

Joukkoviestintä

Joukkotiedotusvälineitä on käytetty tiedon jakamiseen jo tuhansia vuosia. Ne olivat ennen hyvin erilaisia kuin mihin me olemme tänä päivänä tottuneet. Joukkoviestinnän ensimmäisinä muotoina voidaan jopa pitää viidakkorumpujen ja savumerkkien välityksellä jaettua tietoa. Ensimmäiset painotekniikat keksittiin noin 3 500 vuotta sitten muinaisessa Mesopotamiassa, jossa käytettiin savilaattoja. Paperi keksittiin Kiinassa, mutta vasta paperinvalmistustekniikan keksiminen Lähi-Idässä ja Euroopassa mahdollisti painotekniikan laajemman leviämisen. 

Painetut sanomalehdet yleistyvät nopeasti sen jälkeen, kun Johannes Gutenberg keksi kirjapainotaidon 1400-luvun puolivälissä. Toisen järjestelmällisen joukkoviestimen muodostivat jumalanpalvelukset, joissa kuulutettiin kaikki julkiset asiat. Seuraavat suuret kehitysaskeleet olivat radion keksiminen vuonna 1895, ja television keksiminen 1925. Viimeisin maailmaa muuttanut joukkoviestinnän muoto on tietenkin Internet, jota pidetään yhtenä suurimmista teknologisista mullistuksista. Nykyään joukkoviestintä on monitahoinen käsite, sillä tietoa on saatavilla monilla eri kanavilla lähes rajaton määrä, ja tieto on yhä useamman ihmisen saatavilla. Joukkoviestintä on alati kasvava ja nopeasti muuttuva ala. Vuonna 2020 media- ja viihdemarkkinoiden arvo oli maailmanlaajuisesti yhteensä yli 2 biljoonaa dollaria.  

Ravintola-ala

Ajatus ruoan myymisestä rahaa tai muita hyödykkeitä vastaan oli olemassa jo muinaisissa sivilisaatioissa. Ravintoloiden ja baarien kasvu korreloi asutuskeskusten ja kaupunkien kasvun kanssa. Ahtaasti asutuissa kaupungeissa monilla ei ollut mahdollisuutta valmistaa ruokaa kotona. Ratkaisuksi kehittyivät katukeittiöt ja pienet kärryt, joista myytiin ruokaa, mikä on yhä suosittua monissa maissa. Nämä varhaiset ruokapaikat ovat nykyisten pikaruokaloiden muinaisia versioita. Ravintoloiden rinnalle nousivat baarit ja pubit. 

Ensimmäiset nykypäivän länsimaisia ravintoloita muistuttavat kuppilat syntyivät Ranskassa 1700-luvun lopulla Ranskan vallankumouksen jälkimainingeissa. Tutkijoiden mukaan ensimmäiset ravintolat kuitenkin avattiin Kiinassa jo noin 1 000 vuotta sitten. Japanissa ravintoloita oli tiettävästi jo 1500-luvulla. Perinteikkäimpien suomalaisten ravintoloiden historia ulottuu 1800-luvun alkupuolelle, joka oli yleisesti ottaen Suomalaisen ravintolakulttuurin kehityksen alun aikaa. 

Ravintolat ja baarit ovat tarjonneet ihmisille paikan kokoontua yhdessä syömään ja juomaan kodin ulkopuolella, ja toisinaan myös juhlimaan. Ravintoloilla on ollut myös merkittävä kehitys ruokakulttuurien kehitykseen ja ylläpitämiseen. Vaikka ravintola-ala on muuttunut vuosien varrella, on se yhä tärkeä ja elinvoimainen ala, joka on toiminnassa ympäri maailmaa. 

Kaivosteollisuus

Kaivosteollisuus on useimmiten uutisissa sen negatiivisten vaikutusten vuoksi, mutta monia nykypäivän keksintöjä ja mukavuuksia ei olisi ilman kaivosteollisuutta. Kaivostoiminnasta tuli merkittävää jo noin 7 000 – 10 000 vuotta sitten, kun sivilisaatiot alkoivat muodostua, ja se oli merkittävää toimintaa monen sivilisaation vaurastumisen kannalta. Kaivostoiminnasta tuli vähitellen kaivosteollisuutta. Kaivostoiminnalla hankitut materiaalit ovat monen ihmiskuntaa mullistaneen keksinnön taustalla. Tänä päivänä teknologian ja elektronisten laitteiden kehitys ja myynti ovat lisänneet tarvetta useiden metallien, kuten kuparin, louhintaan. Kaivostoiminta on alkutaipaleeltaan lähtien ollut hyvin merkittävä teollisuudenala, ja tänä päivänä globaalin kaivosteollisuuden arvo on noin 1 642 miljardia dollaria.