Vuosi on jälleen kulunut ja henkilökohtaisesti vuosi oli yksi nopeimpia tähän mennessä lähinnä Etelä-Korean vaihtoni takia. Nyt olen kuitenkin turvallisesti laskeutunut maan pinnalle huolettamasta elämästä ja on aika kaivaa esille raa’at numerot viime vuodelta. Tiedän jo nyt, etteivät numerot tule olemaan kauniit, koska en työskennellyt tuntiakaan viime vuonna syyskuusta lähtien, mutta tavoitteet on silti katsottava läpi. Argh.
Vuoden 2017 tavoitteet ja toteuma
Uutta pääomaa sijoituksiin > 10000 euroa (Tavoite saavutettu)
Asp-tilille uutta pääomaa > 2500 euroa (Tavoite saavutettu)
Osinkotulot vuodessa verojen jälkeen > 3000 euroa (Epäonnistunut. Osinkoja 2462,12 euroa)
Koko vuoden säästöprosentti > 50% (Epäonnistunut. Säästöprosentti 48,15%)
Säästöprosentti oli viime vuonna suoraan sanoen surkea. Siitä huolimatta pääsin lähes tavoitteeseni eli 50%. Olen tästä hieman jopa yllättynyt, odotin suurempaa fiaskoa. Suurin tekijähän tähän oli vaihtolukukauteni Koreassa, jonka aikana en saanut juuri muita tuloja kuin osinkoja. Tavalliselle ihmisille tämänkin vuoden säästöprosentti olisi ollut ihan ok, mutta tähtäimeni on huomattavasti korkeammalla. Ihan vain senkin takia, että en tule koskaan pääsemään 5-vuotistavoitteeseeni, jos en ota itseäni niskasta kiinni seuraavana kolmena vuotena.
Tänä vuonna pääsin kaikkiin muihin tavoitteisiin paitsi oikeastaan niihin tärkeimpiin – osinkotuloni jäivät huomattavasti tavoitellusta kuten myös säästöprosenttini. Molemmissa epäonnistuminen on harmittava, mutta motivoi parantamaan otettani entisestään tänä vuonna. En aio jäädä osinkotavoitteestani, ja tänä vuonna sainkin kaulaa tavoitteen ja tuloksen välillä hieman kiinni.
Koska taloudellisen riippumattomuuden tavoitteeni etenkin keskittyy passiivisilla tuloilla elämiseen (erityisesti osinkojen kautta), katsotaan seuraavaksi, miten sijoitusteni osingot kehittyivät tänä vuonna.
Osingot per osake kehitys 2016–>2017
Citigroup: 0,42–> 0,96 dollaria
Munich Re: 8,25–>8,6 euroa
Kone: 1,4–> 1,55 euroa
Nordea Bank: 0,64–> 0,65 euroa
Orkla: 2,5–> 2,6 (+5 ylimääräinen osinko) Norjan kruunua
Banco Santander: 0,22–>0,24 dollaria
McDonald’s: 3,61 –> 3,83 dollaria
Tieto: 1,35 –> 1,37 euroa
Qualcomm: 2,07 –> 2,24 dollaria
Omega Healthcare Investors 2,35 –> 2,54 dollaria
AT&T: 1,92 –> 1,96 dollaria
Nokian Renkaat: 1,5 –> 1,53 euroa
DNA: Listautumisen jälkeen ensimmäinen osinko 0,55 euroa
Fortum: 1,1–> 1,1 euroa
GlaxoSmithKline: 0,8–> 0,8 puntaa (osakkeet myyty pois 17.11.2017)
TeliaCompany: 3,0–> 2,0 Ruotsin kruunua
Citycon: 0,16–> 0.12 euroa
Toteuma koko vuodelta: 1313,79–> 2434,59 euroa
Saamani netto-osingot kasvoivat viime vuodesta 1120,70 euroa (85,31%!)
Osinkoja omistamastani yrityksistä kasvatti 12/17 (70%)
Osinkoja omistamastani yrityksistä ennallaan piti 3/17 (18%)
Osinkoja omistamastani yrityksistä laski 2/17 (12%)
Tämä vuosi oli huomattavasti viime vuotta parempi, joka näkyy eritysesti osinkojen lähes tuplaantumisessa, joka on mielestäni hurja saavutus yhdessä vuodessa – etenkin kun työskentelin alle 8 kuukautta vuodesta. Viime vuonna salkkuuni tuli uuden strategian myötä 7 uutta yritystä, joiden kaikkien kanssa nukun yöni rauhassa (ainoa poikkeus Omega Health Care Investors).
Viime vuonna kaksi omistamaani yritystä laski osinkoa. Telia Companyn osingonlasku oli tiedossa jo vuoden alussa, mutta Citycon oli suuri pettymys allekirjoittaneelle. Onneksi tätä paikkasi etenkin Citigroupin valtava (ja odotettu osingonkasvatus), joka tulee jatkumaan myös tulevaisuudessa sekä tietenkin erittäin iloinen yllätys Orklalta, joka myi omistusosuuden omistamastaan yhtiöstä, joka ei kuulunut core bisnekseen. Tämän myötä Orkla maksoi tavallisen osingon päälle vielä kaksi kertaa isomman ylimääräisen osingon.
Nyt suurimmassa miettinnässä on, mitä teen Fortumin osuudelleni (joka on vihdoin voitollinen sijoitus allekirjoittaneelle), koska osingon tulevaisuus näyttää olevan hämärän peitossa. Omistamieni yritysten osinkojen kasvu on ensiarvoisen tärkeää, sillä vain osinkokasvun avulla pystyn saavuttamaan viisivuotistavoitteeni 8000 euroa osinkoja (verojen jälkeen) vuonna 2020 ja nyt näyttääkin siltä, että olen oikeilla jäljillä sijoitussuunnitelmani kanssa.
Entäpä tämä vuosi? Tässä vuoden 2018 tavoitteeni.
Uuden vuoden 2018 tavoitteet
Uutta pääomaa sijoituksiin > 16000 euroa
Osinkotulot vuodessa verojen jälkeen > 4300 euroa
Asp-tilin sijoitukset ylittävät 17000 euroa ja ostan asunnon
Koko vuoden säästöprosentti > 55%
Osinkoja omistamastani yrityksistä kasvattaa > 80%
Tämä vuosi tulee olemaan kaikinpuolin erittäin erilainen kuin mikään aiemmista vuosistani. Ensinnäkin, olen ostamassa niin ensimmäistä asuntoani ASP-tilini sijoituksilla kuin myös mahdollisesti ensimmäistä sijoitusasuntoani sen jälkeen. Ajattelin tehdä molemmat ostokset PK-seudun ulkopuolelta. Tämän lisäksi tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa toistaiseksi jatkuvalla työsopimuksella ja töissä kokopäiväisesti – tämä luonnollisesti tulee näkymään selvänä tulojen kasvuna.
Muutokset elämässä kuitenkin tulevat vaikuttamaan suoraan myös siihen, että kulut tulevat todennäköisesti kasvamaan tahattomasti (etenkin asunnon oston jälkeen). Uskon kuitenkin siihen, että pystyn saavuttamaan 55% säästöprosentin . Suurimpana haasteena säästöasteelleni ei kuitenkaan todennäköisesti ole näistä muutoksista syntyneet kulut, vaan 3 kaukomatkaa Jenkkeihin ja Aasiaan, jotka olen suunnitellut tälle vuodelle. Pitää siis pihistellä muualta elämästä.
Uusi vuosi on paras tapa aloittaa aina tyhjältä pöydältä. Miltä sinun tämän vuoden tavoitteesi näyttävät?
Päätän jatkaa samaa linjaa kuin viime vuonna ja en aseta mitään tavoitteita itselleni 🙂
Ohhoh, kuulostaa jo melkein vapaaherran elämältä!