Vuosi alkaa olla jo siinä kohtaan, että suurin osa vuodesta on takana. Jokaisessa kuluneessa uudessa vuodessa on hienona asiana se, että sijoitus – ja talousblogeja syntyy joka vuosi lisää! Olen vuosien ajan pitänyt listaa kaikista suomalaisista aktiivisita sijoitusblogeista ja nyt perinteeksi on tullut kerran vuodessa listata niin kaikki aktiiviset suomalaiset sijoitusblogit kuin kerran vuodessa uudet suomalaiset sijoitusblogitkin. Nyt kun vuosi on lähes kokonaan takana, on aika katsoa, millaisia blogeja Suomen talous-skeneen on tänä vuonna syntynyt.
Vuoden 2019 uudet sijoitusblogit

Mennään siis suoraan asiaan. Tänä vuonna uusia sijoitusblogeja on syntynyt 8 kappaletta. Viime vuonna suunnilleen samaan aikaan olimme saaneet jopa 14 uutta sijoitusblogia ja sitä edellisenä vuotena 23 kappaletta!
Suunta on siis huolestuttava siinä mielessä, että uusien aloitettujen blogien määrä on vähentynyt koko ajan. Onneksi uusia kuitenkin syntyy koko ajan ja ainakin tähän vuoteen mennessä sijoitusblogien kokonaismäärä on ollut kasvussa koko sen neljä vuotta, kun olen omaa blogiini kirjoittanut.
Uskoisin, että yhtenä mahdollisena syynä on se, että vähitellen kaikki, jotka oman talouden hoitamisesta ja sijoittamisesta voivat kiinnostua, ovat siitä kiinnostuneet. En halua uskoa tähän, mutta ns. ”saturaatiota” näkyy blogimarkkinoilla tällä hetkellä aivan selvästi. Toisin kuin esim. luottohäiriö merkinnöissä sekä suomalaisten velkaisuudessa, jotka molemmat kasvavat tasaisesti vuodesta toiseen! Vaikka välillä tuntuu, että säästäminen ja sijoittaminen on mainstreamia ja sitä tulee joka tuutista, sitäkin enemmän joka tuutista kuitenkin tulee pikavippi- ja kulutusluottomainoksia.
Viime vuonna uusista blogeista etulinjassa olivat erityisesti Julia Thurén sekä Mimmit Sijoittaa-blogit ja verkostot. Tänä vuonna edes naisrintamalla ei ole syntynyt mitään yhtä isoa ilmiötä ja tämän vuoden sijoittaja sekä sijoitusteko palkinnot menivätkin pari kuukautta sitten juuri Julia Thurénille sekä Mimmit Sijoittaa-blogille.
Viime vuonna oli myös selkeästi nähtävissä, että yli puolet uusista sijoitusblogeista oli juuri naisten aloittamia, mutta tänä vuonna yli puolet uusista sijoitus blogeista oli jälleen miesten perustamia. Mistä tämä vaihtelu johtuu? Sitä en osaa arvioida.
Seuraavassa joka tapauksessa lyhyet esittelyt ja linkit vuoden 2019 uusiin sijoitusblogeihin!
Bisnesmies blogi kertoo kolmekymppisen tuoreen isän tarinaa rahan käytöstä, sekä ideoista pienten lisätienestien teosta. Blogilla on aika samanlaiset teemat kuin omallani, jossa kirjoittaja pyrkii paneutumaan ennen kaikkea niin tulojen maksimoimiseen kuin kulujen minimoimiseenkin. Kirjoittaja lähtee nollasta ja toivottavasti jaksaa dokumentoida matkaansa vielä pitkään!
Taloudellinen ajattelija on bisnesmiehen tapaan n. 30-vuotias mies. Blogin kirjoittaja toimii töissään taloushallinnon tehtävissä ja on koulutukseltaan DI. Myös sijoituskokemusta taloudelliselta ajattelijalta löytyy jo neljän vuoden ajalta, joten täysin aloittelija ei kysymyksessä ole. Taloudellisen ajattelijan tavoitteet ovat erittäin kovia, josta täytyy nostaa hattua – yleensä suomalaisilla talousbloggaajilla on meille suomalaisille niin usein annettua vaatimattomuutta. Sen sijaan taloudellinen ajattelija pyrkii kasvattamaan nettovarallisuutensa 10:ssä vuodessa n. 100 000 eurosta miljoonaan euroon. Jään innolla seuraamaan, miten matka etenee.
Rahabalanssi blogi katsoo taloutta enemmän kuin monesta näkökulmasta. Blogissa näkökulmina on talous, budjetointi, säästäminen, vaurastuminen, hyvinvointi, kierrätys, minimalismi jollain tasoilla, ajatuksia arjesta ja elämästä sekä rehellistä elämää kotiäitinä iloineen ja suruineen. Siinä on kyllä aivan tarpeeksi tavaraa blogilukijalle ja kirjoittajalle, mistä ammentaa! Blogi on tähän mennessä keskittynyt enimmäkseen säästämiseen sekä numeroihin, mutta noin monesta aiheesta on varmasti moneksi.
Sickboy-blogi on virallisesti aloittanut vuoden 2018 joulukuussa, mutta koska sitä ei tämän vuoden listalta löytynyt myöhäisen alkamisajankohdan takia, laitan sen tähän kirjoitukseen. Sickboylla on myös erittäin kunnioitettavat ja kovat tavoitteet sijoittamisen kanssa.
Omien sanojensa mukaan hänen tarkoituksensa on kerätä säästämällä ja sijoittamalla 600 000 euron velaton sijoitussalkku 15 vuodessa. Tämä on hienoa, sillä blogin kirjoittaja on syntynyt vuonna 2000, eli on tällä hetkellä 19-vuotias. 2033 hän olisi vain 33-vuotias, joka olisi aika kunnioitettava ikä saavuttaa 600 000 euron nettovarallisuus – jotain, johon en edes itse usko pystyväni, vaikka parhaani yritän ja olen suhteellisen ajoissa aloittanut. Tuolla 600 000 euron sijoitusvarallisuudella voisi olla myös jopa täysin taloudellisesti riippumaton, jos on muuten velaton, joten ei paha ollenkaan. Mahtavaa nähdä näinkin nuorta bloggaria jo sijoittamisesta kiinnostuneena.
Sijoitusmatkan kirjoittajan lähtötilanne on se, että hänellä ja puolisollaan on lainaa omistusasunnosta, loma-asunnosta, pari-kolme korttiluottoa sekä pidempiä isompia kulutusluottoja. Lainoja ja luottoja on tarkoitus lyhentää samalla kun sijoitussalkkua kasvatetaan ylöspäin. Tilanne on siis mielenkiintoinen verrattaen usein ihmisiin, jotka talousblogeja aloittavat yleensä jos suhteellisen velattomasta taloustilanteesta. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten veloista irtautuminen onnistuu ja miten sijoitusmatka etenee.
Pennystacks on vasta muutama kuukausi aloittanut suomalainen bloggari, joka kaikesta huolimatta kirjoittaa harvinaista kyllä englanniksi. Blogi on keskittynyt ennen kaikkea unelmiin, tavoitteisiin, taloudelliseen ajatteluun sekä sijoittamiseen. Blogin kirjoittaja on selkeästi ahminut taloudellista kirjallisuutta ja referoikin usein mielestäni hyviä avainpointteja monesta usein kierrätetystä kirjasta ja ajatuksesta taloudelliseen elämään liittyen.
Holvin Hoitaja on keski-ikäisen sairaanhoitajan blogi, ja tavoitteena on mikäs muukaan kuin FIRE. Sillä erolla, että Holvin Hoitaja on hyvin järkevästi pyrkinyt siihen, että saisi mukavan potin kerättyä vain ennen eläkeikää, ettei hänen tarvitsisi työskennellä aivan viimeiseen eläkkeellejääntivuoteen asti.
Tässä on mielestäni erittäin hyvä asenne ja todiste siitä, että firetyksen tavoitteleminen ei ole mitenkään vain nuorten yksinoikeus, vaan kuka vaan voi missä tahansa elämänsä tilanteessa pyrkiä sitä tavoittelemaan – jokainen säästetty työvuosi on voittoa oman elämän kannalta, koska jokainen tunti on tässä elämässä tärkeä.
Älä kuluta yli on 22-vuotiaan pienituloisen naisen kirjoittama blogi. Omien sanojensa mukaan säästäminen ja sijoittaminen ovat olleet pinnalla jonkin aikaa jo ja monet suomalaiset tuntuvat niitä tekevän. Älä kuluta yli on kuitenkin siinä ihan oikeassa, että kaikesta tästä tykityksestä huolimatta liian monien taloudelliset taidot ovat puutteelliset. Säästämis- ja talousvinkkejä ei tälle kansalle ole koskaan liikaa!
Lopuksi
Mukavinta on nähdä etenkin se, että moni uusista bloggaajista on nuoria. Uusia blogeja on kuitenkin suhteellisen vähän verrattuna huippuvuosin, vaikka kaivamalla yritin niitä kaivaa. Missasinko jonkun blogin? Kirjoitatko itse blogia, joka on aloitettu tänä vuonna tai luetko jotain, minkä olen missannut? Kerro kommenteissa, niin lisään esittelyn listaan!
Erittäin mielenkiintoista tulee olemaan ensi vuosi, etenkin jos suhdanne kylmenee kuten on ennustettu. Voiko sijoitusblogien kasvukerroin muuttua miinukselle mikäli talous kääntyy miinukselle? Toivottavasti ei, koska juuri silloin on paras aika aloittaa sijoittaminen.
Tervetuloa kaikille uusille sijoitusbloggareille ja toivottavasti blogini lukijat löytävät tämän myötä uutta mielenkiintoista lukemista!
P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tieto uusimmista kirjoituksista.
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
Omavaraisuushaaste Bloglovin’
Omavaraisuushaaste Blogit.fi
Olevinaan olen ihan etsimällä etsinyt uusia blogeja seurattavaksi, mutta silti listalla oli vain kaksi tuttua… tässäpä näköjään viikonloppulukemista! Liityin itsekin rahabloggaajien joukkoon syyskuussa seurattuani muiden blogeja ensin parisen vuotta. ”Hynäpäiväkirja” löytyy täältä: https://hynapaivakirja.wordpress.com/
Näissä kieltämättä oli hieman kaivamista, mutta worth it! KIitos linkistä, lisäilen sen tähän listaan heti kun kerkeän ja tervetuloa bloggaamaan.
Kiitos blogini mainitsemisesta 🙂
Törmäsin myös yhteen tuoreeseen blogiin, joka puuttuu listaltasi: https://valitsevauraus.blogspot.com/
Blogin kirjoittajalla on ajatuksia herättäviä pohdiskeluja sijoittamisesta yleisellä tasolla.
Ole hyvä ja kiitos uuden blogin linkistä! Täytyypi tutustua.
Kiitos Penny Stacks-blogin maininnasta. Blogini kieli ja osaltaan sisältökin valikoitui englanniksi ystäväpiirini takia johon kuuluu paljon kavereita monista eri maista. Referoin mielelläni kirjoituksia ja sanontoja joiden ajatukset auttavat ajattelemaan asioita uudessa valossa ja näkemään sijoittamisen mahdollisuutena sekä keinona saavuttaa unelmansa.
-BR-
Hienoa nähdä, että englanninkielisiä blogeja kuitenkin Suomestakin syntyy, nyt niitä taitaa olla yhteensä kolme n. 100 suomalaisen sijoitusblogin joukosta.
Toivotan onnea ja jaksamista kirjoitteluun syksyn/talven pimeinä tunteina. Harmillisen vähän on enää oikeasti aktiivisa blogeja tuosta 2018 aloittaneiden listasta 🙁
Taitaa noin puolet olla kuitenkin vielä 2018 uusista blogeista edelleen voimissaan! Eli lasi on sentään puoliksi täynnä 😀 Mutta kuten olen ajan saatossa huomannut, mikäli blogi ei lopeta ensimmäisenä vuonna on sen elinajanodote huomattavan pitkä. Ensimmäinen vuosi on vaikein kun blogilla ei juuri ole lukijoita ja tuntuu, että kommenttejakaan ei saa.
Mä kirjottelen lähinnä omaksi ilokseni, mutta toki myös lukijat tervetulleita 🙂
https://pienisijoituspaivakirja.blogspot.com/
Tervetuloa mukaan! Lisäilen listaan.
Ätasovaspara.fi
Nuorille suunnattua, molemmilla kotimaisilla kirjoitettu, talousblogi joka on liitetty podiin syö nuku säästä.
Kiitos, tähän olin törmännytkin Instagramissa, mutta olin unohtanut listasta!
Jos on uusia blogeja tullut suht vähän, niin huomaa että moni vanhakin blogi on aika hiljaisena nykyään. Sun blogi on oikeastaan ainoa, mitä seuraan aktiivisesti ja käyn päivittäin vilkaisemassa, kun sulta tulee säännöllisesti uutta tekstiä. On jäänyt Pohatat, Sijoittajatursaat ja Puolimillit vähemmälle seurannalle, kun päivitystahti on niin hidas ja niissä ei juuri keskustelua synny. Tykkään blogistasi myös siksi, että täällä on vilkas kommentointi aiheesta kuin aiheesta 🙂
Julia Thurenin blogi oli ensimmäisiä talousblogeja, joita aloin seuraamaan, mutta nyt siellä sisältö pelkkiä yhteistyö- tai vauvapostauksia. En tajua miten voitti Vuoden sijoittaja – tittelin, vaikka taitava kirjoittaja onkin.
Pähkinänkuoressa yritän sanoa, että toivottavasti jaksat kirjoittaa yhtä ahkerasti ja me lukijat osaltamme kommentoida. Voisin kuvitella, että bloggaajalle on palkitsevampi kirjoittaa, kun syntyy keskustelua eikä tarvi miettiä lukeeko näitä kukaan ja kiinnostaako ketään. Olet paras ja jatka samaa rataa!
Viime aikoina olen ollut huomaavinani samanlaista ilmiötä. Tuntuu, että kaikki alkoi viime vuoden lopun pörssin korjausliikkeestä, jolloin osa blogeista hiljeni huomattavasti. Tuntunut jäävän päälle.
Nyt on selkeästi naisten vuoro loistaa sijoitusmalleina, joten sinällään ymmärrän Julian sekä Mimmit Sijoittaa suosion ja palkinnot. Osuvat kuitenkin demografiaan, joita oma blogini varmaan enemmän vain karkoittaisi sijoittamisesta pois 😀
Ja olet ihan oikeassa, että kommentit ovat oikeasti tämän kirjoittamisen suola! Toki näen blogin tilastoista, että joka kuukausi blogini lukijakunta jatkaa selkeästi kasvamistaan, joten ei onneksi tyhjälle yleisölle tarvitse kirjoittaa. Mutta koska ainakin tähän mennessä 99% kommenteista on hyvässä hengessä, rakentavia ja keskustelevia, niin antaa energiaa kirjoittamisee.
Kiitos paljon kehuista, on aina mahtavaa kuulla, että blogiani oikeasti luetaan säännöllisesti!
Kiitos blogini huomioimisesta! Kun lähtee tavoittelemaan tähtiä taivaalta, niin ehkä laskeutuu kuuhun 🙂
Kieltämättä tavoitteeni ovat kovat, mutta vain tällä tavoin saan puristettua itsestäni ne viimeisetkin mehut.
Täytyy myös nostaa hattua sinun tasaiselle blogin päivitystahdillesi. Uutta kirjoitusta tulee kuin painokoneesta konsanaan. Jatka samaa rataa!
Juurikin näin! Omatkin tavoitteet on asoitettu aivan överiksi, mutta itseäni se kannustaa ponnistelemaan aivan eri tahdilla kun tietää, että tavoite ei täyty itsekseen.
Ja kiitos! Kyllähän tässä blogin kirjoittamisessa työtä riittää ja aikaa menee, mutta koska kirjoittaminen on niin kivaa, tekisin sitä jossain muodossa muutenkin ilman blogia.
Kiitos blogini maininnasta. Täysin amatööri näillä kentillä ja tuntuu ettei aika riitä opetteluun saatika kirjoitteluun. Hienoa kuitenkin että olit jostain nuo sivuni kaivanut 🙂
– Bisnesmies
Ole hyvä! Toivottavasti saat paljon uusia seuraajia, koska se aina motivoi kehittämään omia kirjoituksia entisestään ja jatkamaan blogia.