Vuosi maksimoijana – elokuussa 100 000 euron vuositavoite jäi jälleen vähän kauemmaksi, mutta toivo ei ole menetetty

Vuonna 2020 haastoin itseni maksimoimaan tuloni ja saavuttamaan 100 000 euron tulot ennen veroja. Tulojen maksimointiin on jokaisella meistä tuhansia eri tapoja, joten tavoitteen saavuttaminen on vain minusta itsestäni kiinni. Tulotavoitteen lisäksi seuraan 5-vuotistavoitteeni mukaisesti kuukausittain kulutustani sekä säästöprosenttiani.

Vaikka vuoden päätavoite on tulojen maksimoinnissa, seuraan kulutustani myös aivan samalla tasolla kuin minimalistivuotenani, koska kulutuksen seuraaminen on ylivoimaisesti paras tapa säästää rahaa ja olla kuluttamatta rahaa turhaan.

Miltä siis näyttää viime kuukausi tulojen ja menojen osalta ja kuinka paljon lähempänä (tai kauempana) olen tavoitettani menneen kuukauden jälkeen?

Elokuu 2020 


Tulot ja menot sekä säästöprosenttini elokuulta verojen jälkeen näyttävät seuraavalta:

Tulot: 4573,61€
Menot: 1312,41€
Säästöprosentti: 71,31%

Tulot pysyivät hyvinä. Palkassa ei ollut mitään ihmeellistä, mutta blogitulot olivat hieman keskimääräistä parempia. Osasta blogituloista maksan verot vasta jälkikäteen, joka sinällään nostaa bruttotuloja hieman siitä, mitä ne reaalimaailmassa olisivat. Blogituloista kuitenkin enemmän edempänä tekstissä.

Entäpä menoni? Menot olivat HBO:n Chernobyl-sarjan tyyliin ”not great, not terrible”. Elokuussa aktivoiduin huomattavasti aikaisempia koronakuukausia enemmän ja maksullista tekemistä riitti enemmän kuin koskaan koronan alkamisen jälkeen laittaen säästöprosentin vähän yli 70%:iin. Näyttää, että korona aikana tavallinen säästöprosenttini pyörii 70-80%:n välissä, johon ei voi olla mitään muuta kuin äärimmäisen tyytyväinen. Entä miten ne kulut jakautuivat?

Menojeni jakautuminen

Meneenä kuukautena menoni jakautuivat seuraavasti.

Asumiskulut (sijoitusasunnon ja kodin vastike, sähkö, vesi, lainojen korot ja muut pankkimaksut): 382,64€
Puhelinlasku: 0€
Elintarvikkeet ja muut kulutustavarat: 139,83€
Ravintolat ja alkoholi: 226,73€
Matkustaminen: 62,2€
Vaatteet, laukut ja ulkonäkö: 120€
Viihde, videopelit ja elektroniikka: 268,46€
Harrastukset ja liikunta: 74,80€
Terveys: 37,75€
Muut: 0€

Kuten kuluista näkee, ravintolaan ja alkoholiin meni rahaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin tänä vuonna. Syynä tähän se, että kävin syömässä ravintoloissa enemmän kuin aiemmin ja uskaltauduinpa myös yökerhoon en kerran- vaan jopa kaksi kertaa elokuun aikana kun koronaluvut olivat matalimmallaan, tällä hetkellä sinne meneminen ei taas innostaisi.

Näyttäisi siltä, että ajoitus oli ihan oikea, koska Skopjen lennot ja muu ulkomaanmatkailu näyttää ainakin hetkeksi nostaneen taas koronatartuntojen määriä Suomessa, joten bilettäminen pahimmassa tapauksessa jää taas puoleksi vuodeksi taakse.

Pitkästä aikaa ostin myös vaatteita ja kävin parturissa. En ollut käynyt parturissa 10 kuukauteen, joten voitte vain kuvitella kuinka pitkät hiukseni olivat. Nyt kun aloitin taas treenaamisen, hiukset olivat lähinnä tiellä, jonka takia parturi oli hyvin ajoitettu. Tukastani lähti n. 80% ja nyt on myös huomattavasti kevyempi (ja siistimpi) olo.

Viihteestä suurin osa rahasta meni Flamingo Spa:han sekä Linnanmäelle, johon uskaltauduin myös käymään. Tuntui yllättävän hyvältä lähteä ihan elämään elämää jatkuvan etätyön ja puolen vuoden kotona bunkkeroimisen jälkeen!

Katsotaan seuraavaksi elokuun tulojani ja sitä, miten ne jakautuivat.

Tulojen jakautuminen (ennen veroja)

Jotta pääsen tavoitteeseeni tienata tänä vuonna 100 000 euroa ennen veroja, tarkoittaa se käytännössä, että minun pitäisi päästä joka kuukausi 8333 euron kuukausituloihin. Jokainen kuukausi on hieman erilainen tuloiltaan, koska tietyt asiat (esim. osingot, lomarahat) jne. tulevat vain tiettyinä kuukausina, mutta tarkoitus olisi pysyä tuossa tahdissa läpi vuoden. Tuloni jakautuivatkin tässä kuussa seuraavasti.

Palkkatulot: 5377,50€
Osinkotulot: 0€
Vuokratulot: 640€
Blogitulot: 610,36€
Muut tulot: 0€

YHTEENSÄ: 6627,86€

Jäin kuukausitavoitteesta jälleen selvästi, tosin onneksi huomattavasti vähemmän kuin heinäkuussa. Tähän auttoi niin parantuneet Google AdSense-tulot kuin myös hyvät affiliate-tulot (joista edelleen suurin osa Nordnetin affiliate-yhteistöitä). En ole elokuussa vielä potentiaalisia yhteistyökumppaneita lähestynyt ja aloitan yhteistöiden hankkimisen loppuvuodelle syyskuun puolessavälissä, kun kaikki ihmiset kaikissa firmoissa ovat varmasti palailleet lomilta.

Toivon, että tämä kääntää tulojen kelkan viimeistään loka-joulukuun ajalle. Kaikesta tästä huolimatta lumipallo on varallisuuteni osalta pyörimässä erittäin lujaa eteenpäin ja elokuun lopussa sainkin ylitettyä 200 000 euron nettovarallisuuden rajan, joka oli erittäin iso steppi taas kohti FIRE:ä.

Tulojen lisäämiseksi tässä kuussa tehtyä 

Listasin vuoden alussa erilaisia tapoja, joilla pyrin pääsemään 100 000 euron tulotavoitteeseeni. Seuraavassa siis asiat, joita minun piti käyttää päästäkseni tavoitteeseen ja miten olen niitä kuluneen kuun aikana noudattanut.

Neuvottelen ainakin yhden palkankorotuksen tänä vuonna
– Sijoitusasunnon lainan korottaminen

– Google AdSense-mainokset 
– Itse valitsemieni yhteistyökumppanien hankkimista ja niihin liittyvien yhteistyöpostausten kirjoittamista
– E-kirjan kirjoittaminen aiheena sijoittaminen (työn alla, mutta tuskin ehtii täksi vuodeksi)
 Englanninkielisen ja/tai suomenkielisen niche-nettisivun perustaminen  (Sovitaan, että Omavaraisuushaaste on tämä niche-sivu)
– Jotain muuta, mitä? Tutkin eri vaihtoehtoja vuoden aikana ja samaa tahtia kun saan ideoita, kirjoitan niistä myös blogiini. (tästä teksti tulossa ensi viikolla!) 

Elokuussa olin tulojen osalta yksinkertaisesti vain yhtä asiaa – laiska. En kuluttanut sekuntiakaan elokuusta tulojen lisäämiseen tai niihin liittyvien asioiden ideointiin, vaan keskityin kirjoittamiseen, töihin sekä vapaa-aikaan.

Tästä huolimatta sain kuitenkin elokuun aikana kaksi yhteistyötarjousta, jotka molemmat kuitenkin olivat sellaisia, että jouduin niistä kieltäytymään aiheen ja niistä tarjottavan hinnan takia.

Kieltämättä minun teki mieli myydä itseni halvalla, jotta pääsen lähemmäksi maksimointivuoden tulotavoitetta, mutta pyrin maksimointivuonna keskittymään laatuun enemmän kuin määrään, koska uskon, että pitkällä aikavälillä se on blogilleni parempi, kuin jokaiseen yhteistyöhön tarttuminen.

Maksimointivuoden edistyminen tähän mennessä 

Entä miltä näyttää matkani tavoitteeseeni eli 100 000 euron bruttotuloihin tähän mennessä?


Missään kohtaa vuotta en ole ollut maksimointivuoden tavoitettani edellä ja maaliskuun jälkeen (jolloin olin vain parisataa euroa tavoitetta jäljessä), eroa on tullut tasaisen varmasti tavoitteen ja realisoituneen tilanteen välille.

Elokuussa tavoite karkasi entisestään n. 1600 euroa lisää. Isossa kuvassa tämä ei ole katastrofi, mutta koska ero oli jo yli 4000 euroa tavoitetahtiin, alkaa ero olla sellainen, että käytännössä syys-joulukuu aikana yksikään kuukausi ei saa jäädä alle kuukausitavoitteen – vaan päinvastoin ylittää se.

Ja tämä on onneksi täysin mahdollista! Ensi kuu tulee olemaan tämän hetken tiedoilla varma ylitys ja parhaassa tapauksessa saatan päästä ensi kuussa jopa ylin 10 000 euron bruttotuloihin. Miksi? Siitä kirjoitan enemmän ensi kuukauden kuukausikatsauksessa, kun/jos lisätulot realisoituvat. Syyskuussa aloitan myös yhteistyökumppanien lähestymisen uudelleen ja uskoisin, että kaksi laadukasta yhteistyökumppania kuukaudessa riittäisi tavoitteen saavuttamiseksi ja alkuvuodesta syntyneen eron kuromisen umpeen.

Onnekseni Omavaraisuushaasteen lukijamäärät ovat rikkoneet lukijaennätyksiä kesäkuun jälkeen joka kuukausi, joka toivottavasti helpottaa yhteistyökumppanuuksien saamista. Uniikkeja lukijoita on nykyään jo yli 30 000 kuukaudessa ja sivulukuja yli 60 000 kuukaudessa – lukuja, joita en olisi koskaan osannut kuvitella anonyymille talousblogille tätä aloittaessani. Pyrin olemaan myös jatkossa luottamuksenne arvoinen ja kehittämään jatkossa aivan yhtä laadukasta – ja entistä laadukkampaakin sisältöä blogiini.

Yhteenveto

Elokuu oli nimensä mukainen allekirjoittaneelle – erityisen eloinen kuukausi, mikä näkyi myös kulutuksessa. Myös työt alkoivat kovalla tahdilla ja tahti tulee vain kiihtymään aina vuoden loppuun ja koko ensi vuodelle töitä on enemmän kuin tarpeeksi – positiivinen ongelma tässä maailmantilanteessa. Tärkeää on myös se, että olen pysynyt terveenä koronan alusta asti ja viime mistään taudista taitaa olla jo yli vuosi aikaa.

Onnistuin kesälomalla keräämään energiaa ja odotan erittäin innolla syksyä ja mitä uutta se tuo tullessaan niin blogin kuin muun elämän kanssa. Rakastan syksyä väreineen ja sateineen, vaikka illat pimenevät ja yöt pitenevät. Lokakuussa on myös eräs lempijuhlistani, josta kirjoitan todennäköisesti myös ensi kuussa!

P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram

Omavaraisuushaaste Shareville
Omavaraisuushaaste Bloglovin’
Omavaraisuushaaste Blogit.fi

P.P.S. Jos et ole vielä käyttänyt Bookbeatin ilmaiskokeiluaikaa, nyt saat ilmaisen kuukauden Bookbeatista koodilla SYKSY2020 täältä

8 kommenttia artikkeliin ”Vuosi maksimoijana – elokuussa 100 000 euron vuositavoite jäi jälleen vähän kauemmaksi, mutta toivo ei ole menetetty”

  1. Mitä mieltä olet itse asunto- vs osakesijoittamisesta?

    Itse olen pitkään ollut osakkeiden puolella (tai arvopaperien ylipäätään) vs asuntojen, sillä sijoitusmuoto on huomattavasti vaivattomampi ja itselle enemmän kiinnostava.

    Viime vuosina olen kuitenkin todennut, että varsinkin suomessa salkkusijoituksiin lainaa ei saa lähellekkään samaan tapaan mitä asuntoihin. Tämä siis nostaa oman pääoman tuoton niin kovalle tasolle, että arvopaperit jäävät kyllä kakkoseksi. Ymmärrän toki asuntosijoittamisen riskit, mutta tuotto menee helposti riskituottosuhteessakin edelle omasta mielestäni.

    Olenkin hetken aikaa jopa miettinut arvopperien myymistä ja siirtoa sijoitusasuntoihin, vaikka hajautuksenkin toki menettää.

    Miten itse näet tämän asian?

    Vastaa
    • Hyvä kysymys! Jos tavoittelee aidosti vaurastumista tai taloudellista riippumattomuutta, olen sitä mieltä, että kannattaa harrastaa molempia eikä vain toista. Osakkeisiin ei saa pankilta yhtä isoa velkavipua kuten sanoitkin, mutta asuntoihin tosiaan saa huomattavasti helpommin sen. Ja etenkin jos lähtee matalasta varallisuustasosta, velkavivun käyttäminen sijoituksissa on oikeastaan pakko.

      Olen huomannut, että omasta mielestäni osakesijoittaminen on vähempivaivaista kuin asuntosijoittaminen. Kun ostaa kuukausittain ennaltasovittuja rahastoja tai osakkeita, ei oikeastaan alustustyön jälkeen osakkeille ja rahastoille tarvi tehdä muuta kuin lisätä sijoituksia. Sen sijaan asunto vaatii remontteja, vuokralaisen vaihtumisia, asunnon jonkinasteista vahtimista, hallituksen kokouksia jne. Tämä on kuitenkin täysin makukysymys ja joillekin asuntosijoittaminen sopii paremmin.

      Uskon, että jokaisen salkussa onkin tilaa molemmille ja parhaillaan ne tukevat toisiaan. Kun on oma omistusasunto, sijoitusasuntoja saa isollakin vipulla (ks. 90% vivulla), jolloin ei käteisellä kauheasti tee mitään. Itselläni on tavoitteena 3 sijoitusasunnon salkku kasvukeskuksista ja pääkaupunkiseudulta (yhteisarvo varmaan n. 400 000 euroa) ja osakesalkun olisi tarkoitus kasvaa aikanaan vähintään samoihin, mieluumin tuon ylikin.

      Vastaa
      • Juurikin samoja pohdintoja itsellä.

        Mietin vain, että jos osakkeiden pääoman lisäisi sijoitusasuntolainojen pohjaksi, olisi ehkä mahdollista vivuttaa vielä hieman lisää koko pottia ja tätä kautta nostaa oman pääoman tuottoa. Mutta juuri niin kuin sanoit, toki käteisen merkitys pienenee vivun kasvaessa.

        Mitä tarkoitit tuolla 90 % vivulla, tarkoititko jos omistaisi kokonaan oman asuntonsa? Eikös yleensä sellainen 20-30 % tule laittaa omaa pääomaan asuntoon (pl. asp-laina)? Vai että käyttää vakuutena oman asunnon noussutta arvoa?

        Vastaa
        • Velkaa varmaan saa hieman enemmän, jos likvidoi kaikki osakesijoituksensa, kun on enemmän käteistä, mutta ei merkittävästi, jonka takia itse sijoitan osakkeisiin. Loppupeleissä pankki kun on enemmän kiinnostunut henkilön kassavirrasta ja vakuuksista.

          Ja tuolla 90%:lla tarkoitan sitä, että riippuen pankista ja ostetusta kohteesta, vipu voi olla yllättävän isokin. Otetaan esimerkiksi nykyinen kotini (jota en siis ostanut ASP:lla) Helsingistä. Asunto maksoi 229 500 euroa, josta maksoin itse vain 10 000 euroa (tai 15 000, en muista kumpi).

          Pankille riitti parikymmentä tuhatta euroa vakuuksia muualta (omassa tilanteessani Garantialta) ja täten pystyin ostamaan tuon kämpän jopa 95%:n vivulla! Kannattaa siis ehdottomasti kysellä pankista miltä oma tilanne näyttää ja kuinka paljon vipua pystyy saamaan – moni pankki varmasti tulee täysin samalla tavalla vastaan kuin omallakin kohdalla.

          Vastaa
          • Aivan, täytyypä yrittää puskea enemmän pankkeja tuossa, jotenkin ottanut annettuna sen mitä tullut.

            Kävin blogiasi paljon läpi (ekaa kertaa) ja huomasin että tilanteemme ja tavoitteemme on hyvinkin lähellä toisiaan. Siksi tulee mieleen näitä kysymyksiä mitä itsekin pohtinut 🙂

            Yksi juttu mitä myös olen pohtinut on sijoitusten hoitaminen osakeyhtiön kautta. Oletko koskaan miettinyt sitä vaihtoehtoa. Itselläkin nyt yksi sijoitusasunto mutta tavoitteena hankkia niitä lisää ja samalla jatkaa ”aktiivista” arvopaperitoimintaa.

            Joitakin veroetuja tuota kautta ilmeisesti tulee sitä mukaan kun esim sijoitusasuntoja on useampia, jos olen oikein ymmärtänut. Mutta samassa yhtiön perustamiseen ja hoitamiseen liittyy myös kuluja.

            Vastaa
            • Kiva kuulla, että on muitakin, jotka samaa tavoittelevat!

              Osakeyhtiöittämisessä niin blogitulojen kuin sijoitusten kanssa olen päätynyt siihen, että minulle se ei vielä maksa vaivaa. Sillä pystyy optimoimaan kuluja paremmin, mutta sitten pitäisi nähdä enemmän aikaa ja tässä kohtaa koen, että minun kannattaa keskittyä isoon kuvaan (eli rahan tulon maksimoimiseen sekä sijoitusten onnistumiseen). Jos asia kuitenkin kiinnostaa, esim. Pohatta on kirjoittanut aiheesta hyvän tekstin. https://pohatta.com/sijoitusyhtio/

              Vastaa
          • Puhuit tekstissäsi kesälomasta. Oletko ajatellut sitä, että et pitäisi lomaa, jolloin saisit lomarahojen lisäksi palkan tältä ajalta? Vai onko työpaikassasi mahdollista olla pitämättä lomia? Itse perheyrittäjätaustaisena pidin lomaa ”tavallisen ihmisen” tapaan viimeksi mopokesänä, eli viiteentoista vuoteen en ole lomaa pitänyt muuten kuin about kerran vuodessa ollut viikon ulkomailla ja joulun yhteydessä muutaman päivän.

            Vastaa
            • Opiskeluaikoina tein tuota aina, kun se oli mahdollista, toi kuitenkin kivasti lisätuloja. Nykyisessä työssäni tosiaan tämä ei valitettavasti ole mahdollista ja lomat on pakko pitää – muuten varmasti tänä vuonna olisin ottanutkin lomat raha. Ehkä ihan hyvä juttu sinänsä, niin hengähdin edes vähän keskellä vuotta. Ja tosiaan, ei niitä lomia kaipaa, jos niitä ei pidä, huomasin saman kun pidin esimmäisen kesälomani 6 vuoden töissäkäynnin jälkeen.

              Vastaa

Jätä kommentti