Toiseksi viimeistä viedään – kyllä tämä vuosi on mennyt kovaa haipakkaa.
Vuonna 2020 haastoin itseni maksimoimaan tuloni ja saavuttamaan 100 000 euron tulot ennen veroja. Tulojen maksimointiin on jokaisella meistä tuhansia eri tapoja, joten tavoitteen saavuttaminen on vain minusta itsestäni kiinni.
Tulotavoitteen lisäksi seuraan 5-vuotistavoitteeni mukaisesti kuukausittain kulutustani sekä säästöprosenttiani. Vaikka vuoden päätavoite on tulojen maksimoinnissa, seuraan kulutustani myös aivan samalla tasolla kuin minimalistivuotenani, koska kulutuksen seuraaminen on ylivoimaisesti paras tapa säästää rahaa ja olla kuluttamatta rahaa turhaan.
Miltä siis näyttää tämä kuukausi ja kuinka paljon lähempänä olen tavoitettani menneen kuukauden jälkeen?
Marraskuu 2020
Tulot ja menot sekä säästöprosenttini tammikuulta verojen jälkeen näyttävät seuraavalta:
Tulot: 6604,36€
Menot: 814,9€
Säästöprosentti: 87,67%
Nettotulot olivat erittäin korkeat. Tässä syy on sama kuin aikaisempina kuukausina. Blogin mainostuloista maksan ison osan veroista vasta ensi vuonna, joten sen takia nettotulot näyttävät tällä hetkellä korkeammalta kuin ne oikeasti ovat.
Menot pysyivät jälleen kuosissa. Sosiaalisia kontakteja voi hyvin pitää yllä diginä ja kun kavereita näkee kerran viikossa näin korona-aikaan – joskus harvemmin, ei rahaa turhan paljoo mihinkään kulu. Koronarokote tuli, joka innosti entisestään matkojen suunnitteluun ja ensi vuoden lopussa olisi tarkoitus lähteä ainakin Atlantin toiselle puolelle – toivottavasti tämä onnistuu.
Menojeni jakautuminen
Menneenä kuukautena menoni jakautuivatkin tarkemmin seuraavasti.
Asumiskulut (sijoitusasunnon ja kodin vastike, sähkö, vesi, lainojen korot ja muut pankkimaksut): 406€
Puhelinlasku: 0€
Elintarvikkeet ja muut kulutustavarat: 100€
Ravintolat ja alkoholi: 122,62€
Matkustaminen: 22,4€
Vaatteet, laukut ja ulkonäkö: 0€
Viihde, videopelit ja elektroniikka: 85,96€
Harrastukset ja liikunta: 25,93€
Terveys: 0€
Muut: 51,99€
Kuten nähdään, ei ylimääräisiä kuluja ole ollut paitsi joululahja tyttöystävälleni, jonka ostin Black Friday-alennuksista sekä uusi videopeli itselleni joululahjaksi.
Woltia ja Foodoraa tuli käytettyä todennäköisesti ennätyspaljon marraskuussa etenkin sen jälkeen, kun koronaluvut lähtivät Helsingissä taas nousuun. Muuten kaikki pysyi suhteellisen hallussa eikä erityismainittavaa kulutuksessa ole.
Olen myös ollut terve koko vuoden ja käytännössä edes pikkuflunssaa ei ole kohdalleni osunut. Tämä varmasti johtuu ennen kaikkea hieman terveellisimmistä elintavoista kuin opiskeluaikoina (vähemmän alkoholia siis) ja siitä, että ihmiskontaktit ovat vähentyneet merkittävästi tavallisesta arjesta poiketen.
Tulojen jakautuminen (ennen veroja)
Jotta pääsen tavoitteeseeni tienata tänä vuonna 100 000 euroa ennen veroja, tarkoittaa se käytännössä, että minun pitäisi päästä joka kuukausi 8333 euron kuukausituloihin. Jokainen kuukausi on hieman erilainen tuloiltaan, koska tietyt asiat (esim. osingot, lomarahat) jne. tulevat vain tiettyinä kuukausina, mutta tarkoitus olisi pysyä tuossa tahdissa läpi vuoden. Tuloni jakautuivatkin tässä kuussa seuraavasti.
Palkkatulot: 6417,60€
Osinkotulot: 0€
Vuokratulot: 640€
Blogitulot: 2505,06€
Muut tulot: 0€
YHTEENSÄ: 9562,66€!
Olen äärimmäisen tyytyväinen marraskuun tuloihin. Palkkatulot olivat erittäin korkeat kiitos erityisesti sen, että sain saldoja tässä kuussa euroina tililleni. Saldoja oli ehtinyt kertyä töissä vähän yli 60 tuntia nyt korona-aikana, kun töissäni on ollut suhteellisen kiireistä, joten sain puolet niistä nyt rahoina. Täydellistä näin maksimointivuodelleni – olisin mieluusti nollanut saldoni täysin, mutta se ei HR:lle käynyt.
Myös blogitulot ylittivät tavoitetasoni huomattavasti ja olivat erittäin hurjat ennen veroja. Voin siis olla varma, että ensi vuonna tulen maksamaan huomattavan paljon jälkiveroja näistä tuloista. En kuitenkaan valita, koska tuntuu, että blogini on vihdoin alkanut tuottamaan sen verran rahaa, kuin tämänkokoisen ja aktiivisen blogin pitäisi pystyä tuottamaan.
En olisi todennäköisesti edes tajunnut maksimoida blogini potentiaalini ilman maksimointivuotta, joten oli hienoa, että maksimointivuoden pidin ja niin minä kuin jokainen lukijani näkee, että jopa tällaisella anonyymillä talousbloggaamisella voi tienata.
Täytyy myös huomauttaa, että otin Nordnetin annista muutaman sadan euron pikavoitot marraskuussa ja vaikka ne ovat sinänsä tuloja, en laske niitä mukaan vuosituloihin kuten en muitakaan osakemyyntivoittojani.
Mutta entä maksimointivuoden tavoitteen edistyminen? Yksi kuukausi jäljellä, missä mennään?
Maksimointivuoden edistyminen tähän mennessä
Entä miltä näyttää matkani tavoitteeseeni eli 100 000 euron bruttotuloihin nyt, kun enää yksi kuukausi on jäljellä?
Marraskuun loppuun mennessä olen tienannut 88 837,13 euroa, kun tavoitetaso on marraskuun kohdalla 91663 euroa. Olen siis tavoitetta jäljessä enää n. 2800 euroa!
Joulukuussa en todennäköisesti enää uusia kaupallisia yhteistöitä onnistu samaan (ellei joku palveluntarjoaja yllätä minut erittäin iloisesti ja maksa rahoja vielä tänä vuonna). Samalla myöskään palkasta en tule saamaan boostia joulukuussa. Tästä huolimatta pidän 100 000 euron tavoittamista mahdollisena – ehkä n. 20%:n mahdollisena.
100 000 euron tuloihin päästäkseni minun pitäisi siis tienata joulukuussa n. 11 200 euroa. Tämä olisi tämän vuoden suurin summa, mutta ei mahdoton ja nyt kerron miksi.
Käytän pääsääntöisesti vain yhtä affiliate-palvelua, josta saan ylivoimaisesti parhaat tulot ja suurimman osan blogituloistani. Tämä on Adtraction*.
Erillisillä blogini sivuilla on kuitenkin myös affiliate-linkkejä mitä erinäisimmille sivuille, joihin on kertynyt läpi vuoden erilaisia euromääriä, mitä en ole nostanut koko vuonna. Nämä eivät ole mitään valtavia summia, mutta voi olla mikäli saan näistä pienistä virroista ison puron ja nostan kaikki näiden palveluiden eurot joulukuussa SEKÄ saan jostain revittyä vielä yhden isomman kaupallisen yhteistyön, voisin tavoitteeseeni päästä.
En kontaktoi enää joulukuussa yhteistyökumppaneita, koska käytännössä kaikkien markkinointi on joulun osalta jo lyöty lukkoon ja oma blogini ei kauhean hyvin sovi jouluhullutuksen mainontaan sen aihealueen takia. Joulu on kuitenkin ennen kaikkea krääsän juhlaa, jota en osaisi kauhean uskottavasti mainostaa.
Mennään siis aivan loppuviivoille sen osalta, tulenko saavuttamaan 100 000 euron tulot – jännitystä siis riittää loppuun asti ja vasta tammikuussa voimme olla varmoja, siitä, miten kävi! Tulen yrittämään parhaani ja vetämään jokaisen kanin hatusta mitä voin, jotta joulun ihme saataisiin aikaiseksi.
Yhteenveto
Marraskuu oli oikeastaan kaikin tavoin täydellinen kuukausi. Tulot olivat valtavat, kulutus pysyi aisoissa ja mikä tärkeintä – vuoden paras videopeli The Legend of Zelda-pelisarjaan kuuluva Hyrule Warrios: Age of Calamity, julkaistiin marraskuussa.
Otin peliä varten vapaata perjantain töistä ja hakkasin kyseistä peliä yli 30 tuntia kolmeen päivään viikonloppuna. Mahtavaa olla aikuinen, kun kukaan ei tule sanomaan, että nyt on pelattu liikaa! Toisaalta kuinka aikuista on pelata videopelejä niin intensiivisesti syöden samalla roskaruokaa? Siinäpä vasta filosofinen kysymys.
Toisena hyvänä juttuna koronan kanssa voi todeta sen, että kirjasto lykkäsi kerralla läjän varaamiani kirjoja. En ehtisi niitä normaalisti kaikkia lukea, mutta koska kirjastojen toimintaa on rajoitettu, kirjojen palautuspäiviä lykättiin automaattisesti kuukaudella. Tämä oli itselleni onni onnettomuudessa ja ehdin kahlata kaikki nämä kirjat, joita normaalisti joutuisin odottamaan taas uuden varauskierroksen verran.
Joka tapauksessa maksimointivuotta on enää kuukasi jäljellä, ja vaikka koronaluvut näyttävätkin nousseen jälleen, uskon, että suurin osa suomalaisista pysyy fiksuina ja yrittää pysyä sisätiloissa. Näin olen itse tehnyt lähes läpi vuoden niin paljon kuin mahdollista ja vähentänyt liikkumistani erittäin paljon. Uskon, että ensi vuoden jouluna maailma näyttää jo jälleen suhteellisen tavalliselta – ja kyllä uskon, että tavalliseen on paluu.
Maksimointivuotta on kuitenkin enää kuukausi jäljellä ja joulukuussa pitäisi vetää hatusta 11 000 euron kuukausitulot! Tiukkaa tekee, mutta täydellisellä onnistumisella tämä saattaisi jotenkin onnistua.
P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
Omavaraisuushaaste Bloglovin’
Omavaraisuushaaste Blogit.fi
*Affiliate-linkki
”Käytän pääsääntöisesti vain yhtä affiliate-palvelua, josta saan ylivoimaisesti parhaat tulot ja suurimman osan blogituloistani. Tämä on Adtraction*.”
Olisi kiva tietää, että mistä nuo blogin tulot oikein koostuu? Siis mainosten näyttämisestä sivuilla, vai pitääkö kävijöiden klikata ja ostaa sivujesi kautta?
Joo hyvä kysymys! Kirjoittelen affiliate-tuloista tarkemmin ensi vuonna, mutta keskimäärin affiliate-tulot eivät vaadi ostoksia, vaan rekisteröitymistä. Esim. pelkästään se, että jos joku avaa ilmaisen Nordnet-tilin blogini kautta, saan siitän. 20€. Jos joku kilpailuttaa sähkönsä linkkini kautta, saan n. 15€ siitä jne. Oman blogini affiliate-tulot ovat suurimmalta osin ovatkin juuri rekisteröitymisiä eivätkä ostosmaisia, lähinnä blogini luonteen takia (vaikea myydä missään tekstissä mitään oikeasti ostettavaa tavaraa, kun blogin luonne päinvastainen :D).
Älä vaivu synkkyyteen. Kyllähän sitä joku voisi innostuakin joululahjoina mainostamaan jotain esim kalliimpia/luksustuotteita sivuillasi, koska sivustoasi saattavat lukea ihmiset, jotka arvostavat ennemmin laatua kuin krääsää. Osalla saattaa olla pinkkakin kunnossa 😉
Eli koitahan nyt ihmeessä käyttää mielikuvitusta ja haalia laatubrändejä, kulutuselektroniikkaa yms. myyviä tahoja vielä kaupalliseen yhteistyöhön ennen joulua!
Kiitos paljon! Ja ihan oikeassahan olet, olen paria vähän laadukkaampaa firmaa (esim. Geneleciä, jonka tuotteita itse käytän ja rakastan) lähestynyt, mutta vielä en ole onnistunut neuvotella yhteistöistä, työ siis jatkutkoon!
Hyvää settiä taas tämäkin teksti!
Pakko kysyä, 100 € elintarvikkeisiin, eli ruokaan? Toki tosiaan tuolta Woltista myös ruokaa, mutta miten ihmeessä pärjäät 100 € ruokakuluilla? Itse optimoinut ruokakuluni (halvimmat Lidl tuotteet jne), mutta menee helposti 3x tuo summasi.
Kiitos! Opiskelijavuosina ja minimalistivuonna tuohon 100 euroon olisi päässyt helposti ks. https://omavaraisuushaaste.com/miten-syoda-halvalla/ mutta tässä kuussa kyse oli ennen kaikkea kirjanpidollisesta jutusta.
Lasken kk-katsauksessa ruokakuluiksi sen rahamäärän, joka menee kauppatilille kuukaudessa ja nyt kun sinne oli kertynyt hieman ylimääräistä, tässä kuussa tuli rahaa siirrettyä vain vähemmän kuin normaalisti. Ei siis ole täysin yksi yhteen ns. oikean kulutuksen kanssa. Mutta tästä huolimatta yleensä ei kulu kuin 150-200 euroa ja aina kun puhun kavereiden kanssa tajuan, kuinka vähän rahaa oikeasti itselläni menee ruokaan.
Olen miettinyt asiaa ja en oikeastaan tiedä mistä tämä johtuu. En osta eineksiä, joka selittää osan ja teen suuren osan ruuasta itse, mutta itse olen aina miettinyt miten yli 300 euroa voi kuluttaa ruokaan, jos ruuan tekee itse (ja ei syö herkkuja). Pitänee kirjoitella ensi vuonna aiheesta, niin saisi varmaan hyvin kuvausta siitä, miten muut syövät ja mistä ruokakulut tulevat, niin pystyisi itsekin saamaan vastauksen tähän mysteeriin!
Joo, ymmärrän kyllä. Ja tuo 150-200 on jo inhimillisempi 🙂
Jos on jo kilpailuttanut halvimmat mahdolliset tuotteet, varmaan loppu on kiinni siitä mitä oikeasti syö ja minkä verran.
Itse ostan halvimmat mahdolliset tuotteet, mutta samalla laadukasta ja urheilen paljon (syön enemmän) ja syön paljon proteiinipitoista ruokaa. Hiilari ja rasvahan on käytännössä ilmaista, proteiini maksaa. Tästä itselläni ainakin tulee tuo suurin osuus. Toinen on laadukkaat suomalaiset vihannekset ja marjat yms. Esimerkiksi halvin suomalainen marjapussi, jonka syön joka päivä sen terveyshyötyjen vuoksi, maksaa muistaakseni 2,5 €, ei vaan saa halvemmalla vastaavaa, ellei itse poimisi kesällä 100 kg ja pakastaisi. Tässä siis esimerkki, että pelkästä yhden aterian yhdestä osasta, tulee itsellä kuukaudessa jo 75 €. Siksi 100 € kuulosti itselleni alhaiselta 🙂
Silti uskon, että suurin ero ruokakuluissa porukalla tulee siitä, että ei katsota mistä ostetaan ja mitä ostetaan. Pastaa on hienossa pussissa 3 € hintaan ja pelkistetyssä pakkauksessa 0,30 €. Maidon saa isosta kaupasta 0,5 € ja kioskilta 1,5 €.
Mutta omalla kohdallani nämä on jo optimoitu, mutta syön vaan eri tyyppisesti kuin moni muu ja olen siihen valmis laittamaan, vaikka rahankäytössä erittäin tarkka olenkin.
Joo tuo paljon syöminen sekä urheilu on varmaan se ratkaiseva tekijä.
Itselläni nuorena saatu polven urheiluvamma rajoittaa liikkumista sen verran, että vaikka haluaisin, nykyään lähinnä tulee harrastettua vain kuntoliikuuntaa, joka ei luonnollisesti saman verran aiheuta kulutusta kuin ennen vanhaan, kun tuli urheiltua tosissaan ja enemmän.
Ja tosiaan vihannekset olen havainnut suhteellisen edullisiksi, niin kauan kuin pysyy sesonkituotteissa. Itsekin tulee marjoja syötyä paljon, mutta lähinnä vain huhti-syyskuu aikana. Koko ajan tuntuu kuitenkin olevan jonkun hedelmän tai vihanneksen sesonkin niin usein sesonkien mukaan kun menee, niin ruokavalio pysyy ok monipuolisena ja samalla kustannukset hallussa.
Voit ottaa vielä yhden oljenkorren käyttöön, jos ei muu auta, nimittäin joulupukinhommat! Siinä pääsee helpohkosti jopa tuhannen euron ”verottomiin” tuloihin yhden päivän aikana. 😉
Voiko sulta ostaa rahavalmennuksia, ihailen kykyäsi elää noin pienellä summalla kuukaudessa! t. pitkäaikainen lukija
Olen saanut kyselyjä asiasta ja olen asiaa paljon pohtinut, mutta tähän mennessä en ole oikein saanut aikaiseksi luotua rahavalmennusta. Asia on kuitenkin mielen päällä, joten ilmoitan blogissa heti, jos saan jotain asioita edistettyä tähän liittyen!