Vuosi maksimoijana – syyskuussa tuloni ylittivät 10 000 euroa!

Vuonna 2020 haastoin itseni maksimoimaan tuloni ja saavuttamaan 100 000 euron tulot ennen veroja. Tulojen maksimointiin on jokaisella meistä tuhansia eri tapoja, joten tavoitteen saavuttaminen on vain minusta itsestäni kiinni.

Tulotavoitteen lisäksi seuraan 5-vuotistavoitteeni mukaisesti kuukausittain kulutustani sekä säästöprosenttiani. Vaikka vuoden päätavoite on tulojen maksimoinnissa, seuraan kulutustani myös aivan samalla tasolla kuin minimalistivuotenani, koska kulutuksen seuraaminen on ylivoimaisesti paras tapa säästää rahaa ja olla kuluttamatta rahaa turhaan.

Miltä siis näyttää tämä kuukausi ja kuinka paljon lähempänä olen tavoitettani 100 000 euron tuloista menneen kuukauden jälkeen?

Syyskuu 2020 


Tulot ja menot sekä säästöprosenttini syyskuulta verojen jälkeen näyttävät seuraavalta:

Tulot: 7366,14€
Menot: 704,57€
Säästöprosentti: 90,04%

HUH! Syyskuussa tapahtui paljon asioita sataprosenttisen oikein. Tuloni olivat erittäin korkeat. Toki osa tästä tulosta tullaan verottamaan vasta vuoden lopussa, koska ilmoitan ne silloin vasta verottajalle (tietyt blogitulot). Tämän lisäksi kuitenkin kulutustasoni oli matalin koko vuotena! Tässä syypää on korona, koska kun syyskuussa koronatilanne alkoi kiristymään muutama reissu ja ulkonaolemisilta vaihtui neljän seinän sisällä hengaamiseen – ja se ei luonnollisesti ole läheskään yhtä kallista kuin ulkona syöminen, juominen ja juhliminen.

En uskonut, että tulen näkemään moneen vuoteen yli 90%:n säästöprosenttia minimalistivuoteni jälkeen, mutta näin se vain näköjään onnistui kiitos suurien tulojen. Katsotaan seuraavaksi, miten menoni ja tuloni jakautuivat tässä kuussa ja miten tämä kaikki onnistui.

Menojeni jakautuminen

Menneenä kuukautena menoni jakautuivat seuraavasti.

Asumiskulut (sijoitusasunnon ja kodin vastike, sähkö, vesi, lainojen korot ja muut pankkimaksut): 356,88€
Puhelinlasku: 0€
Elintarvikkeet ja muut kulutustavarat: 250€
Ravintolat ja alkoholi: 35,10€
Matkustaminen: 11,2€
Vaatteet, laukut ja ulkonäkö: 0€
Viihde, videopelit ja elektroniikka: 25,41€
Harrastukset ja liikunta: 25,98€
Terveys: 0€
Muut: 0€

Olen pysynyt erittäin terveenä läpi vuoden ja viime sairaslomastanikin alkaa olla kohta jo kaksi vuotta. Tämä on pelkästään positiivista. Tämän lisäksi olemme olleet nyt yhdessä tyttöystäväni kanssa laihdutuskuurilla koronakilojen takia koko syyskuun (ja vielä koko lokakuun), ja tämä oli yksi syy, miksi kulut pysyivät niin matalalla. Ilman koronaakin ravintolasyöminen olisi vähentynyt ja mikä parasta, olemme alkaneet ostamaan huomattavasti enemmä vihanneksia ja hedelmiä kuin aikaisemmin.

Tästä kun tiputtaa vielä kaiken roskan, mitä on tullut kaupasta ostettua aikaisemmin, niin kulutus kuin kilot laskeneet merkittävästi syyskuussa – win-win!

Tulojen jakautuminen (ennen veroja)

Jotta pääsen tavoitteeseeni tienata tänä vuonna 100 000 euroa ennen veroja, tarkoittaa se käytännössä, että minun pitäisi päästä joka kuukausi 8333 euron kuukausituloihin (ennen veroja). Jokainen kuukausi on hieman erilainen tuloiltaan, koska tietyt asiat (esim. osingot, lomarahat) jne. tulevat vain tiettyinä kuukausina, mutta tarkoitus olisi pysyä tuossa tahdissa läpi vuoden. Tuloni jakautuivatkin tässä kuussa seuraavasti.

Palkkatulot: 5362,50€
Osinkotulot: 106,5€

Vuokratulot: 640€
Blogitulot: 1033,66€
Muut tulot: 3459,6€

YHTEENSÄ: 10 602,26€!

Tässä kuussa tulot räjähtivätkin käsiin. Palkkatuloissa ei ollut mitään ihmeellistä, mutta monesta eri lähteestä tuli jälleen mukavat summat rahaa, joka nosti lopputuloksen erittäin kiitettävään summaan. Digital Realty Trust maksoi neljä kertaa vuodessa maksetun osinkonsa ja vuokratulot rullasivat tavallisesti. Blogitulot olivat kuitenkin huomattavan positiivinen yllätys ja ne olivat korkeammat jälleen kuin pitkään aikaan.

Se mikä syyskuun kuitenkin pelasti oli muut tulot – tarkemmin vanhan työpaikkani henkilöstörahastosta saamani rahat. Olin aikaisemmassa työpaikassani 7 vuotta ja henkilöstörahastoon ehti tallentua yllättävän mukava summa rahaa, vaikka suurimman osan ajasta olin osa-aikatyöläinen opiskelujen ohella. Tulen kirjoittamaan henkilöstörahastosta yleisen ja kattavan tekstin myöhemmin tässä kuussa, jossa avaan myös tarkemmin, miten se toimii. Muut tulot koostuvatkin pelkästään henkilöstörahastosta saamastani tuloista.

Tulojen lisäämiseksi tässä kuussa tehtyä 

Listasin vuoden alussa erilaisia tapoja, joilla pyrin pääsemään 100 000 euron tulotavoitteeseeni.

Olen puhunut pitkään, että alkaisin kontaktoimaan potentiaalisia blogiyhteistyökumppaneita nyt kun syksy tuli ja asiat maailmassa ovat hieman tasapainottuneet. Vaikka tämä ei näy vielä syyskuun tuloksessa, saatte nähdä jo ensi viikolla ensimmäisen hedelmän, jonka sain tästä kontaktoinnista aikaiseksi. Päällä on myös muutama muu yhteistyö, jotka toivottavasti nähdään blogissa myöhemmin tänä vuonna.

Olen myös puhunut e-kirjan tai ihan oikean sijoituskirjan kirjoittamisesta ja tiedän, että siihen löytyy kiinnostusta niin lukijoiden kuin kustantamojen puolelta. Työtilanteeni on kuitenkin muuttunut huomattavasti kiireisemmäksi kuin koskaan aikaisemmin ja koska haluan viettää myös vapaa-aikaa, joudun siirtämään kirjan kirjoittamisen ensi vuoden puolelle. Tiedän, että jotku teistä odottavat jo kirjaa, joten halusin antaa päivityksen tilanteeseen.

Tänä vuonna keskityn täysillä töihin sekä maksimointivuoden maaliin saattaamiseen kunnialla – ensi vuonna onkin aivan uudet tuulet.

Maksimointivuoden edistyminen tähän mennessä 

Entä miltä näyttää matkani tavoitteeseeni eli 100 000 euron bruttotuloihin tähän mennessä?

Kuten graafista näkee, olin viime vuonna huomattavasti tavoitettani jäljessä. Tässä kuussa tilanne kuitenkin parani huomattavasti ja sininen palkki läheni taas merkittävästi vihreää tavoitetuloa.

Viime kuussa olin tavoitettani jäljessä n. 6300 euroa ja syyskuun jälkeen olen tavoitettani jäljessä enää n. 4100 euroa! Tämä tarkoittaa, että jos haluan saavuttaa 100 000 tulot tänä vuonna, täytyy minun pystyä keräämään n. 1400 euroa tavoitetahtiani enemmän kuukaudessa rahaa loppuvuosi. Käytännössä tämä tarkoittaa n. 9700 euron kuukausituloja kolmen kuukauden ajan.

Miten tämä voisi sitten käytännössä onnistua? Varmat tulot loppuvuoden kolmelta kuukaudelta näyttävät seuraavilta tällä hetkellä:

Palkkatulot: 16 087,50€
Osinkotulot: 106,50€

Vuokratulot: 1920€
Blogitulot: 0€
Muut tulot: 0€

YHTEENSÄ: 6038 euroa kuukaudessa

Tulen siis saamaan tällä hetkellä varmasti 6038 euroa kuukaudessa bruttotuloja loppuvuoden ajan. Jos tavoite on kuitenkin 9700 euroa kuukaudessa, tarkoittaisi tämä, että joka kuukausi minun pitäisi saada varmojen tulojen päälle 3662 euroa ennen veroja.

Tämä on äärimmäisen haastavaa pelkillä blogituloilla ja vaatii minulta täydellistä onnistumista loppuvuodelle – sekä hieman oman moraalini harmaiden rajojen ylittämistä. Täytyy myös miettiä, onko jotain tulokiveä, mitä en ole kääntänyt vielä, joka olisi mahdollinen.

Jos sellaisia tulee sinulla mieleen, otan mielelläni ideoita vastaan. Maali on niin lähellä, mutta silti niin kaukana, että tässä kohtaa olen valmis kokeilemaan, mitä tahansa joka kuulostaa järkevältä, koska olisi hienoa päästä vuoden lopussa maaliin voittajana.

Yhteenveto

Vaikka vuositavoitteen saavuttaminen vaikuttaa edelleen erittäin haastavalta, kokonaisuudessaan syyskuu oli hieno kuukausi numeroiden puolesta. Korona alkaa selkeästi näyttää siltä, että se kestää nykymuodossaan todennäköisesti vielä n. vuoden kunnes rokotteet saadaan markkinoille, joten neljän seinän sisällä oleminen tulee erittäin tutuksi varmasti vielä pitkään.

Olemme molemmat tyttöystäväni kanssa olleet koko ajan etätöissä ja arki sujuu hyvin siitä huolimatta, että näemme toisiamme moninkertaisesti enemmän kuin aikaisemmin – oli omalla tavallaan jopa onni, että muutimme tyttöystäväni kanssa yhteen juuri ennen koronaa. Itselläni myös työt tuntuvat sujuvan paremmin etätöissä, kun on vähemmän keskeytyksiä kuin toimistolla ja olen MSN Messenger sukupolvea, jolle Teams tuntuu huomattavasti luonnollisemmalta kanavalta kuin vaikka Whatsapp tai puhelu.

Matkailu (ja biletys) rauhastani kyllä kutkuttaa koko ajan enemmän, mutta tilanne on mikä on, joten ainut järkevä teko on olla kärsivällinen ja olla antamatta halujen ohjata omaa menoa. Täytän ensi vuonna 30 vuotta ja tärkeintä on se, että olen edelleen terve sekä onnellinen. Kaikki muu matkailusta FIRE-matkan edistymiseen on vain plussaa.

P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram

Omavaraisuushaaste Shareville
Omavaraisuushaaste Bloglovin’
Omavaraisuushaaste Blogit.fi

P.P.S. Jos et ole vielä kokeillut äänikirjoja, ota nyt kahden viikon Bookbeat-kokeilu käyttöösi täältä! (Affiliate-linkki)

23 kommenttia artikkeliin ”Vuosi maksimoijana – syyskuussa tuloni ylittivät 10 000 euroa!”

  1. Onnea hyvästä kuukaudesta. Muutama kriittinen kommentti kuitenkin alla:

    -Asuntolainen lyhennyksen merkkaaminen ei-kuluksi on hiukan huvittavaa. Vaikka se on loppupeleissä säästöä, niin se on kuitenkin pakollinen rahaerä, joka on pakko maksaa kuukausittain. Jos sitä ei tee, pankki pakkolunastaa asuntosi.
    -En laskisi osinkotuottoja tuloiksi, koska ne ovat osa pääomatuloja. Samalla logiikalla osakesalkun arvonnousukin pitäisi merkitä tuloiksi. Jos sijoitat osinko-osakkeisiin, joissa tuotto muodostuu 100% pelkästä osinkotulosta, niin huijaat itseäsi laskemalla ne tuloiksi koska lasket salkun tuoton normaaliksi ansiotuloksi.
    -Hiukan sama juttu vuokratulojen kanssa.

    Vastaa
    • Kiitos! Ja joo tästä on kommentipalstalla monesti keskusteltu kuukausikatsauksien yhteydessä ja laskutapa riippuukin täysin siitä, mitä mittaa. Jotta homma ei menisi liiaksi kikkailuksi, lasken käytännössä tuloksi rahat, jotka tulevat tililleni – ja menoksi kulut, jotka eivät kasvata nettovarallisuuttani (ks. ikuinen lainan takaisinmaksukeskustelu).

      Onneksi vuokrat ja osinkotulot ovat alle 10% nykyisistä tuloista (koska omistan vain yhden sijoitusasunnon, enkä sijoita enää osinko-osakkeisiin), niin heillekin, jotka haluavat nähdä tuolla toisella tavalla laskettavan, ovat laskutavallani esitetyt tavat erittäin lähellä todellisuutta.

      Vastaa
      • Asuin Itä-Suomen yliopistokaupungissa 4 vuotta, ja tuona aikana asuntoni arvo laski lähes 300 euroa kuussa, joten asunnon lyhennys oli minulle jonkinlainen kulu.

        Vastaa
        • Tämä on totta, että muuttotappio paikkakunnilla (tai jos asunnon arvo laskee), niin tämä on enemmän kuin mahdollista. Ja voi harkita sitten vähän erilaista laskutapaa. Omat asuntoni ovat kuitenkin Helsingissä hyvällä paikalla ja toinen asuntoni Tampereen keskustassa, joten en usko, että niiden arvot kauheasti laske – lähinnä päinvastoin. Mutta yksinkertaisempaa arvottaa ne siten, että hinta ei nouse tai laske.

          Vastaa
  2. Tavoitteeni saada tänä vuonna 100k€ tulot kuivuivat kasaan osittain Koronan takia mutta myös halusta hellittää hieman ja pitää vapaita lapseni kanssa. Järjestelyt työmaalla aiheuttivat liian suuren pudotuksen jotta olisin halunnut nähdä vaivaa lisäansioiden muodossa.

    Vuosia jatkunut menokuri purkautui tarpeena matkailla, hankkia auto sekä kirsikkana kakussa ostaa pitkään haaveiltu Omega ranteeseen. Nämä kaikki kustannukset on tosin tarkoitus maksaa pois vielä loppuvuoden aikana, vaikka yksi matka onkin vasta tulevana keväänä. Pieni palkitseminen tekee hyvää kun katsoo taaksepäin ja ymmärtää kuinka pitkälle on päässyt. Tärkeintä on suunta ja liikkeen jatkuminen, joskin pieniä palkintoja välitavoitteiden saavuttamisesta onkin sallittua lunastaa.

    Ensi vuonna jälleen painetaan ahnaasti eteenpäin ja ensimmäinen sijoituslaina onkin jo neuvoteltu valmiiksi. Mikäli työt jatkuvat entisellään uskon että tulevana kesänä on mahdollista nostaa uusi laina jonka turvin olisi mahdollista saavuttaa taloudelllinen riippumattomuus. Päämäärätietoisena tosin olen jo asettelemassa uusia tavoitteita seuraavalle 5-vuotiskaudelle.

    Vastaa
    • Korona varmasti vaikutti meihin kaikkiin monella tapaa juuri tuon osalta – itsekin jouduin lykkäämään toista palkankorotustpyyntöäni koronan takia, joka olisi todennäköisesti nostanut itse 100 000 euroon.

      Itsekin minimalistivuoden jälkeen huomasin sen, että kun olin vuoden pitänyt tarkkaa kulukuuria, meinasin se purkautua aika vahvasti, kun sai taas ostaa asioita. Onnekseni muutin minimalistivuoden aikana, joten en yksinkertaisesti keksinyt uutta ostettavaa, vaikka mieli teki 😀

      Hienoa kuulla, että sielläkin sijoituslaina neuvoteltu valmiiksi! Kirjoittelen omasta sijoituslainastani juuri seuraavassa tekstissä. Ja sama, omat viisivuotistavoitteeni päättyvät tähän vuoteen, joten ensi vuonna pitää tehdä uudet 5-10 vuotissuunnitelmat.

      Vastaa
  3. Yli 90% säästämisaste, wau! Kova kuukausi muutenkin 💪

    Aika vaikealta näyttää tuo 100k jos yli 3600e pitäisi saada tuloja varmojen tulojen päälle vielä joka kuukautena. Itsellä ei mielikuvitus riitä, mutta jaathan sitten jos sellaisen rahahanan löydät niin voidaan me muutkin hyödyntää omissa puuhailuissamme. 🙏

    Vastaa
    • Kiitti! 90%:n taso on kyllä aina kiva ylittää, koska se nykyisellä kulutasolla on melkein mahdottomuus normaalina kuukautena. Joo, en usko myös, että siihen pystyn, mutta yritän ainakin täysillä loppuun asti 😀 Kuten kirjoitin, veikkaan, että joudun tässä käyttämään apuna niitä usein harmaan alueen yhteistöinä pidettyjä tapoja nostaa tuloja (eli hakukoneoptimointiyhteistöitä) tiettyjen tahojen kanssa, mutta kun kyse on maksimointivuodesta, otan kaikki keinot käyttöön loppuvuodeksi. Ensi vuonna voin sitten tarkemmin pohtia, mitä yhteistöitä aidosti haluan tehdä.

      Vastaa
  4. Kysyin lisäpalkkaa (tai edes kertakorvausta) koronaan liittyvään lisääntyneeseen työkuormaan vedoten. Vastaus oli että, ei tipu. Olen tehnyt tänä vuonna yli 300 tuntia työajan ulkopuolella, ja kuuntelen valitusta siitä, ettei työt etene tarpeeksi. Eiväthän ne etene, koska lisätehtäviä tulee enemmän kuin kukaan ehtii tekemään ja irtisanoutuvien tilalle ei palkata uusia, vaan työt sysätään muille jo ylikuormasta oleville. Olen metsäteollisuudessa ylempi toimihenkilö, joten ylitöistä ei makseta.

    Vastaa
    • Kuulostaa aika hullulta menolta. Ja samalla ihan työsuojeluhommilta, koska tuollainen määrä ylitöitä ei ole millään tavalla perusteltavissa, mennään aika lain rajalla sanoi työehtosopimus mitä vain. Tiedän, että kynnys on varmasti korkea, mutta kyllähän tuota kannattaa eskaloida johonkin eteenpäin, koska pitkällä aikavälillä tuota ei kukaan jaksa – sai rahaa tai ei.

      Vastaa
      • Tuollainen työkuorma on valitettavasti ihan normaalia useissa suomalaisissa yrityksissä. Itsekin olen jo kolmesti vaihtanut työpaikkaa työkuorman takia, mutta aina tilanne ajautuu vuoden parin sisään kovaan ylikuormaan. Haastattelussa mainostetaan, että ihmisista pidetään huoli, ja alkuun saattaa olla helpompaa – mutta pikkuhiljaa ruuvia kiristetään tilanne ajautuu siihen, että 200-400 h ylitöitä tulee joka vuosi. Ylityöt tietenkin ilman korvausta. Koronan takia tilanne on huonontunut todella paljon ainakin tuttavien työpaikoilla. Vuoroin lomautuksia ja järjetöntä työkuormaa…

        Vastaa
        • Kuulostaa kyllä erittäin ikävältä, saa arvostamaan omia entisiä ja nykyisiä työnantajia enemmän, koska kun on sanottu, että henkilöstöstä pidetään huolta, on heistä pidetty – ja esim. korkeisiin saldoihin puututaan erittäin nopeasti ja katsotaan onko kaikki kunnossa. En ole omilta tutuiltani tällaista vielä kuullut, mutta uskon, että tätä kyllä varmaan aika laajasti nyt tapahtuu juuri koronan takia, erittäin harmittavaa.

          Vastaa
          • Itsellä työssä on tullut suurimmaksi ongelmaksi se, että koskaan ei tiedä miten pääsee kotiin. Päivät aikataulutettu täyteen palaveria ja tehtäviä, mutta aina tulee yllätyksiä. Joko prosessissa ongelmia tai johtavat vaativat selvityksiä lyhyellä varoitusajalla. Ne kaikki on tehtävä virallisen työajan päälle. Olen lopettanut yhden harrastuksen, koska se olisi vaatinut läsnäoloa kahtena iltana viikossa. Toinen viidestä kuuteen ja toinen kuudesta seitsemään. Yllättävillä töille ei voi aikatauluttaa mitään, koska työkuorma on lähtökohtaisestikkin yli 100% Saldomaksimi meillä on 60h, sen ylimenevät pyyhkiytyvät automaattisesti pois, joten niistä ei kukaan johtaja välitä. HR-päälikkökin vain sanoin kuin mainitsin korkeista palkattomasta ylitöistä, että jokainen ylempi toimihenkilö vastaa omasta työkuormastaan ja jaksamisestaan.

            Vastaa
            • Kuulostaa kyllä hurjalta, mutta selkeästi yrityksen DNA:assa ja kulttuurissa – HR-päällikön käyttämät kertovat kaiken oleellisen yrityksen kulttuurista, jota varmasti moni kuvailisi ”yrittäjämäiseksi”.

              Jos tuota jaksaa, mikäs siinä, kunhan korvausta saa, mutta jos tuntuu, että jaksaminen alkaa loppua ja polttaa kynttilää kahdesta päästä, luulisin, että uuden työpaikan hakeminen voisi olla kohdallaan. Semivarma olen, että samalta alalta löytyisi varmaan hieman työntekijä ystävällisempiäkin työnantajia – toivottavasti 😀

              Vastaa
  5. Moi,
    tutustuin blogiisi ja se tuntuu mielenkiintoiselta. Monella tavalla voin samaistua!

    Toivoisin kuitenkin kaikilta blogaajilta, somettajilta ym että kun puhutaan tuloista, käytetään virallista tapaa, eli verottajankin käyttämää kaavaa. Esim vuokratulot on vuokra miinus hoitovastike. Näin saadaan brutto josta sitten verojen jälkeen jää netto. Liian usien tuloksi lasketaan saatu vuokra, vaikka sitä vuokraa ei ilman vastiketta voi saada. Olen myös nähnyt kuinka sijoitusasunnon tuottoprosentti lasketaan: vuokra x 12 / asunnon arvo.. Pieleenhän se menee.

    Vastaa
    • Kiitos!

      Joo, itse olen päättänyt, että lasken tuloiksi ne rahat, jotka tulevat tililleni (esim. vuokra) ja menoiksi ne, jotka sieltä menevät (esim. vastike). Tämä on helppoa sekä yksinkertaista niin omasta kuin lukijankin näkökulmasta, vaikka ei virallisten linjausten mukaan menisikään, mutta onneksi tämä bloggaaminen ei ole niin vakavaa!

      Vastaa
      • Se antaa väärän kuvan lukijoillesi, siksi ehdotan sen korjausta. Lisäksi ilmoitat:
        Palkkatulot: 5362,50€ (Onko tämä myös tilille tulevaa rahaa vai brutto? Jos netto niin tulosihan ovat bruttona yli 100te)
        Osinkotulot: 106,5€ (Tämä on netto koska osingoista on ennakonpidätys tehty)
        Vuokratulot: 640€ (Tämä ei ole edes brutto koska siitä ei ole vähennetty vastiketta)
        Blogitulot: 1033,66€ (Varmaan brutto?)
        Muut tulot: 3459,6€ (Tämäkin on nettoa jos tuli henkilöstörahastosta)

        Eli kun sekoitat kassavirran, bruttotulot ja nettotulot niin se lähinnä hämmentää ja antaa tosiaan väärän kuvan lukijoillesi. Jos jokainen bloggaaja käyttää omalle kohdalle sopivaa tapaa laskea tuloja niin kyllä on hankala ottaa kantaa ja miettiä mitä tässä haetaan.
        Esim palkan veroprosentin voi ilmoittaa työnantajalle alakanttiin niin saat heti lisää rahaa tilillesi ja näin lisää ”tuloja” mutta mätkyjä tulee sitten kun verotus valmistuu. Tässä vinkki jos haluat väkisin loppuvuonna nostaa kassavirtaa.

        Vastaa
  6. Elämä on valintoja täynnä.
    Onhan se hienoa, että elämässä on joku tavoite, vaikkapa omavaraisuus. Varmasti sen tavoittelusta ja onnistumisista tulee hyvä fiilis, mutta kannattaa pitää myös mielessä, että jokainen elää täällä rajallisen ajan ja ainoa varma osuus siitä ajasta on alun ja nykyhetken välillä.

    En tietenkään tarkoita, että pitäisi elää kuin viimeistä päivää. Tottakai tulevaisuuttakin on syytä miettiä monessa eri tilanteessa.

    Minun näkökulmasta koko blogin idea ja tavoite kulminoituu siihen, että elät parhaat vuotesi kuin pienituloinen, jotta mahdollisessa tulevaisuudessa voisit olla omavarainen, kykenemättä hyödyntämään sitä kuitenkaan mitenkään.

    Vastaa
    • Tämä on itseasiassa ensi vuoden yksi blogitekstini aiheista, mutta en ole ehtinyt tekstiä vielä kirjoitella. Koronavuosi on ollut omalla tavallaan täydellinen tähän 100 000 euron tavoitteluun (ja vähän kuluttamiseen), koska vaikka rahan tienaaminen ollut huomattavasti vaikeampaa koronan takia, on se samaan aikaan vähentänyt huomattavasti rahan ja ajan käyttöä esim. matkailuun (jota normaalisti teen huomattavasti enemmän).

      Olen monesti kirjoittanut siitä, että rahalla ei saa onnea enkä koe, että menetän yhtään mitään nykyisellä kulutustahdillani (paitsi niitä asioita, joihin en voi käyttää rahaa koronan takia). Materia ei tee ketään onnelliseksi ja kokemuksiin on erittäin vaikea kuluttaa nyt korona-aikaan. Mutta jos miettii että esim. venytin opiskelujani tahallani vuoden, vain jotta pääsisin pitämään vaihtovuotta ulkomailla ja opiskeluaikoina muutenkin meni rahaa biletykseen ja muuhun oheismenoon enemmän kuin sielu sietää, en voi sanoa, että en olisi nuoruutta elänyt.

      Onneksi kuitenkin best things life are free, koska itselleni tärkeintä on se, että saan viettää aikaa perheen, kavereiden ja muiden läheisten ihmisten kanssa. Ja se onnistuu onneksi näin korona-aikaan ja korona-ajan ulkopuolella sekä rahan kanssa tai ilman – netissä tai oikeassa elämässä.

      Vastaa
      • Hyvä jos asia on todella näin!

        Blogin aihe on kyllä kiinnostava ja tilanteen kehitystä on mielenkiintoista seurata. Oikeilla valinnoilla ja päätöksillä varallisuuden kehittymiskäyrä on hyvinkin progressiivinen, kuten taisit jo jossain/joissakin kirjoituksissa aihetta hiukan käsitellä.

        Voi olla, että oletkin jo tätä kysymystä käsitellyt jossain kirjoituksessa, mutta mitä mieltä olet yleisesti asuntosijoittamisesta? Lähinnä riskit (vuokralaiset, asunnon remontit) suhteessa tuottoihin.

        Itse olen nimittäin puolisoni kanssa pikkuhiljaa siinä tilanteessa, että oman asunnon osto olisi ajankohtaista ja jossain vaiheessa myös asuntosijoittaminen on ollut mielessä ihan vain ajatuksen tasolla. Tällä hetkellä molemmilla on opinnot aivan loppusuoralla, työpaikat ainakin toistaiseksi tiedossa ja omaa asuntoa varten käsiraha kunnossa. Odote tuloista sitä luokkaa, että ehkä 5…8 vuoden päästä olisi mahdollista päästä sijoitusasuntoon jo kiinni.

        Vastaa
        • Kiitos!

          Asuntosijoittaminen on itselleni vaurastumisen väline muun sijoittamisen rinnalla. Kun on lähtenyt nollasta kuten allekirjoittanut on se ns. välttämätön paha, koska osakkeisiin ei tosiaan velkavipua anneta yhtä helposti kuin asuntosijoittamiseen.

          Itselläni tavoite on kerätä 3 sijoitusasuntoa kasvukeskuksista (nykyään minulla on yksiö Tampereen keskustassa ja nykyinen kotini Helsingissä, joka joskus muuttuu sijoitusasunnoksi). En tavoittele kassavirtapositiivisuutta, vaan tärkeintä on, että tyhjiä kuukausia ei tule ja kohteet ovat muutenki ns. low risk kohteita. Velkavivussa on omaan makuuni tarpeeksi riskiä.

          Vuokralaiset ovat aina lottoa, mutta esim. näissä omissa kohteissani on saanut onneksi ainakin vielä valita erittäin suuresta ja laadukkaasta kandidaattiryppäästä, että ongelmia ei vielä kahden vuoden aikana ole ollut. Tämä on hyvä asia näissä matalan riskin kohteissa, mutta toki silloin vuokratuotto% jää pienemmäksi.

          Asuntosijoittamisessa ehkä tärkeintä on perehtyminen. Rahastosijoittajaksi voi alkaa erittäin pienellä perehtymisellä. Mutta asuntosijoittaminen vaatii samanlaista taustatyötä kuin suora osakesijoittaminen eli se sopii, jos asia oikeasti kiinnostaa,. Voin suositella asuntosijoittamista, jos se millään tavalla kiinnostaa, mutta kannattaa tarkkaan miettiä millaiset kohteet ja riski on se, joka sopii omaan persoonaan ja elämäntapaan.

          Toivottavasti tästä oli vähän apua! Ja hyvä kun kysyit, en ole kauheasti asuntosijoittamisesta vielä blogiini kirjoittanut ja voisin ottaa siitäkin tekstin työn alle…

          Vastaa

Jätä kommentti