Vuosi minimalistina – heinäkuussa rahaa paloi enemmän kuin koko menneenä vuonna yhteensä

Heinäkuu on takanapäin, joten miltä näyttää minimalistivuoteni nyt kun enää viisi kuukautta vuotta jäljellä? Seuraan tämän vuoden aikana kulutustani sentin tarkkuudella, jotta näen tarkalleen, mihin rahani menee ja mitä voin tehdä, jotta voin vähentää kulutustani entisestään päästäkseni minulle optimaaliseen tasapainoon.

Katsauksessa olevat tulot ovat veronjälkeisiä lukuja. Koska sain niin uuden työn kuin uuden asunnon heinäkuussa, kulut poksahtivat kattoon heinäkuussa. Katsotaan siis tarkemmin, miltä heinäkuun kulut näyttivät ja miten se peilautuu minimalisivuoteeni kokonaisuutena, että kuluni kasvoivat niin massiivisesti.

Heinäkuu 2019 

Tulot: 2994,83e
Menot: 5756,92e
Säästöprosentti: -192,21%

Tulot ja kuukauden säästöprosentti

Muuttooni ei onneksi tarvita ihan näin isoa rekkaa

Pysähdytäänpäs hetkeksi. Heinäkuun alussa kirjoittamassani puolivuosikatsauksessa totesin, että olen kuluttanut vuoden alusta lähtien puolen vuoden aikana yhteensä vain 3560 euroa. Tämä oli erinomainen tulos ja olin kovaa vauhtia menossa kohti alle 8000 euron vuosikuluja, joita tavoittelin minimalistivuoteni alussa.

Ja sitten tuli heinäkuu. Ja uusi asunto. Ja lisävakuuden maksu. Ja uudet kalusteet. Ja silloin kulut näyttävät tuolta. Myös säästöprosentti taitaa olla blogihistoriani rumimpia. Huonoin säästöprosenttini taisi tulla joku kuukausi kun olin Etelä-Koreassa vaihdossa ja tuloni olivat aika lähellä nollaa samalla kun kulutukseni oli aika kaukana nollasta.

Kun yhdistää menneen vuoteni kulut yhteensä ja heinäkuun kulut, päästänkin jo yli 8000 euroon. Nyt voi siis virallisesti jo todeta, että tavoite alle 8000 eurosta on mennyttä. Minimalistivuosi kuitenkin jatkuu loppuun asti ja kysymyksesi jääkin se, kuinka paljon joudun ylittämään 8000 euroa.

Heinäkuu oli erityisen hiljainen kuukausi myös osinkojen osalta, joten tulot olivat pitkästä aikaa alle 3000 euroa. Tavallista korkeammat blogitulot nostivat tuloja erittäin lähelle 3000 euroa, mutta ei ihan. Blogini onkin tullut yllättävän tehokkaaksi tuottamaan sivutuloja lähes samaa tahtia osinkojen kanssa. Tämä toki ei ole passiivista tuloa, mutta olen tästä iloinen, koska en olettanut, että tulen blogillani mitään koskaan tienaamaan.

Katsotaan kuitenkin minimalistivuoden hengessä vielä tarkemmin miten aiemmin mainitut järkyttävät kulut jakautuvat.

Menojeni jakautuminen

Heinäkuussa menojeni yhteissumma siis oli katastrofaalinen. Tässä tarkemmin, siitä miten kuukausittaiset menoni jakautuvat.

Asumiskulut (vastike, sähkö, vesi, asuntolainan korot, ja lainanhoitokulut): 163,48€
Puhelinlasku: 6€
Elintarvikkeet ja muut kulutustavarat: 84,46€
Ravintolat ja alkoholi: 97,97€
Vaatteet: 23€
Viihde, videopelit ja elektroniikka: 1297,17€
Harrastukset ja liikunta: 27,29€
Terveys: 0€
Matkustaminen: 26,30€
Koti ja sisustus: 1152,18€
Muut: 2899,29€

Asumiskulut sekä elintarvike ja ruokakauppakulut pysyivät erittäin alhaisena kuten menneinäkin kuukausina. Myös puhelinlasku pysyi samoissa minimeissä kiitos Moi-Mobiilin liittymäni*. Ravintola- ja alkoholikulut olivat huomattavasti korkeampia kuin tavallisesti, tosin menoakin oli enemmän kuin minään muuna kuuna yhteensä. Myös helteet ajoivat jäätelökioskille sekä ehkä astetta useammin nauttimaan viikonlopusta puistossa. Tästä huolimatta kokonaiskustannukset ruokaan olivat vielä suhteellisen matalat.

Elektroniikasta tässä kuussa maksoin kotiteatteristani, TV:n ostos näkyy vasta ensi kuukauden menoissa. Näiden lisäksi tein pari pienempää ostosta uuteen asuntooni. Koti ja sisustus sisältää ennen kaikkea sängyn ja sen tarvikkeet. Nyt kun hankin isomman sängyn, en alkanut sen laadussa säästämään, koska uni kuitenkin on avain terveyteen ja jaksamiseen.

Muut kuluvat koostuvat lähes 100%:sesti vakuuskuluista, jotka jouduin maksaa pankille, jotta sain asuntolainan. Tästä kirjoitinkin viime kirjoituksessani, ja tämä ylimääräinen vakuusmaksu olikin juuri se, joka tuho minimalismivuoteni euromääräisen tavoitteen lopullisesti ja yllätti minut täysin.

Kulutuksesta ja tavaroista tässä kuussa opittua

Vaikka muuttoon liittyvät kustannukset nostivat kulutukseni moneen tuhansiin euroihin yksittäisten kustannusten takia, pystyin pitämään käytännössä kaiken muun kulutuksen minimalismivuoden aikaisemmalla tasolla. Tästä olen erittäin tyytyväinen ja en heittänyt hanskoja tiskiin, vaikka hetkellistä takapakkia tavoitteelleni tulikin.

Kaikesta tästä kuitenkin opin sen, että kuinka paljon hyötyä siitä on, että aloitin säästämisen ja sijoittamisen jo opiskeluaikoinani. Vaikka muutto tuo luonnollisesti aina vähän mukanaan stressiä, olen säästynyt pahimmalta stressiltä, koska minulla on ollut niin iso vararahasto takanani ja edes monen tuhannen euron yllätyskulut eivät ole heiluttaneet talouttani epätasapainoon. Olen muuttaessa voinut keskittyä oikeastaan kaikkeen muuhun paitsi rahaa, joka helpottaa oloa huomattavasti, kun elämässä sattuu olemaan juuri nyt niin monta erilaista liikkuvaa palaa.

Tämä olikin ehkä ensimmäinen kerta elämässäni kuin sijoitusvarallisuudestani oli valtavasti hyötyä ihan käytännössä muutenkin kuin passiivisena tulovirtana. Raha ei tee onnelliseksi, mutta se poistaa stressiä ja antaa turvaa, jonka takia meidän jokaisen pitäisikin säästää ja sijoittaa. Heinäkuussa sain kokea tämän paljon hokemani asian vihdoin todeksi.

Kuukauden sijoitukset

Kertaostoksista johtuen en ostanut heinäkuussa kuin yhtä osaketta lisää. Lisäsinkin Tietoa salkkuuni sen jälkeen kun sen osakekurssi korjasi hieman alaspäin fuusiouutisen ja ennustettua heikomman osavuosikatsauksen myötä, jonka oletan olevan vain hetkellinen dippi alaspäin. Koen, että Tiedossa on tuleville vuosille valtavasti arvoa kunhan on mukana erittäin pitkällä aikajänteellä kuten allekirjoittanut.

Näyttää myös siltä, että Nordeaa lyödään niin kovaa tahtia, ettei pohjaa ole näkymässä lähiaikoina, koska positiivisia ajureita ei tule olemaan ennen Q3-tulosta, jolloin ilmoitetaan uudesta osinkojakopolitiikasta. Otinkin siis omat Nordeani toisen kerran jo tänä vuonna ulos 5,95 euron paikkeilla ja otin verotappioita lisää -1 514,02 euroa Nordean myynneistäni.

Nordea on selkeästi alihinnoiteltu tällä hetkellä, mutta koska momentum osakkeella on selkeästi alaspäin (kun ihmiset myyvät lisätappioiden perässä ja dominoefekti syntyy myynneistä), totesin, että on sinänsä turha körrötellä kyydissä, kun voin sitten ostaa samalla rahalla enemmän osakkeita hieman myöhemmin. Hyppään Nordean kyytiin takaisin 5,29 eurossa tai kun laskumomentum näyttää pysähtyneen lopullisesti – joka tapauksessa ennen Q3 tulosta, koska niin kauan kaikki on epävarmaa ja on epätodennäköistä, että ennen sitä Nordean kurssi korjaantuu kun miettii taloustilanteen yleistä epävarmuutta tällä hetkellä.

Huvittavinta olisi jos von Koskull pitäisi lupauksensa ja Nordea nostaisi osinkoaan vielä ensikin vuonna. 0,7 euron osinko nykykurssille tekisi kunnioitettavan 12% osinkotuoton. Tuntuu hullulta, koska osinkoa leikatessakin puoleen, olisi osinkotuotto Nordeassa edelleen 6%. Täydellinen esimerkki siitä, kuinka tehottomia ja järjettömiä markkinat ovat, mutta asian kanssa pitää vain elää.

Yhteenveto

Heinäkuun lopuksi minulla oli tilillä rahaa 83,54 euroa. Muutto siis venytti talouteni aivan äärimilleen ja koska seuraava palkka (lopputili) tulee käsittääkseni elokuun puolivälissä, pitäisi minun elää tuolla summalla elokuun puoleenväliin asti. Paitsi tietysti jos saan osinkoja/blogituloja jostain ennen tätä. Viimeinen ässä hihassa on luottokortti, jolla voin järkevästi siirtää kulutusta kuukauden eteenpäin ilman korkoja. TV:n ostinkin jo luottokortilla, joten kulut siitä tulevat vasta elokuulle.

Nämä kaikki tuovat hieman liikkumavaraa taloudelle. Mutta, koska olin onnistunut ensimmäisen vuosipuolikkaan elää n. 600 eurolla kuussa, tiedän, että tarvittaessa pystyn elämään myös 83,54 eurolla kaksi viikkoa. Sillä saa enemmän kuin tarpeeksi ruokaa – ja mitään muuta en enää tarvitsekaan elämiseen tässä kohtaan!

P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista.

Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram

Omavaraisuushaaste Shareville
Omavaraisuushaaste Bloglovin’
Omavaraisuushaaste Blogit.fi

*Affiliate-linkki

7 kommenttia artikkeliin ”Vuosi minimalistina – heinäkuussa rahaa paloi enemmän kuin koko menneenä vuonna yhteensä”

    • Sori, unohda, et ollutkaan vielä ostanut takaisin =] Pitää itse kyllä noilla hinnoilla jo lisäillä, muuten voin mennä nykyisellä, suht pienellä positiolla.

      Vastaa
      • Haha, joo tosiaan odotteluvaihde käynnissä. Ja näköjään kävi tuuri ajoituksen kanssa kun Trump jatkoi sekoilujaan. 5,29 on ihan mahdollinen taso tällä momentumilla ja hermoilulla. Suomen pörssi kyllä muutenkin alkaa jo näyttää aika edulliselta, koska ei noussut Yhdysvaltain kanssa, mutta laskee kuitenkin.

        Vastaa
    • Joo itsekin kun ostin nyt TV:tä ja audiota ensimmäistä kertaa tositarkoituksella, niin piti aika paljon tutustua asioihin.

      Kirjoittelen vähän myöhemmin ostoksista tarkemmin, mutta päädyin Samsungin 55 tuumaiseen QLED-telkkariin (malli Q67R).

      Vaikein valinta on OLED:n ja QLED:n välillä, mutta kun on selvittänyt kumpi sopii omaan käyttöön paremmin, harvenee valikoima huomattavasti. Valitsin QLED:n, koska se vaikutti arvosteluje mukaan olevan parempi videopelaamiseen ja TV:n katsomiseen valoisassa huoneessa.

      OLED taas vaikuttaa paremmalta jos katsoo paljon korkealaatuista viihdettä ja pimeässä huoneessa (ns. Leffateatteri oloissa). Voisin kirjoitella ehkä vähän pidemmänkin tekstin näistä, kun aika paljon tutkimusta aiheesta tein ennen kuin ostoksen päätin, hyvä kysymys!

      Vastaa
    • Joo, hieman ehdin poimia 5,4:stä, kun lasku tuntui hidastavan, mutta TJ-nimitys tuli niin puskasta, että oli sen jälkeen käytännössä heti pakko palata täyteen positioon. Voisi se kyyti jatkua nyt tällaisena sinne 8-9 euroon asti, niin olisi verotappiotkin pian kuitattu pois.

      Vastaa

Jätä kommentti