Warren Buffett on yksi maailman tunnetuimmista sijoittajista, joka on tunnettu siitä, että hän ei käytännössä koskaan lähde hypeihin mukaan. Kun IT-osakkeet olivat järjettömän kuumia ja arvokkaita 2000-luvun vaihteessa, sanottiin, että Warren Buffett on menettänyt kosketuksensa. Samaa hoettiin ennen finanssikriisiä.
Ja niin, viimeisimmässä 10 vuoden nousumarkkinassa Warren Buffett on vältellyt ostamasta valtavasti osakkeita, koska on pitänyt niitä koko ajan liian kalliina. Viime vuonna olikin alkanut tulla kommentteja monelta taholta jälleen, kuinka Buffett on menettänyt kosketuksensa, eikä hän ymmärrä nykymarkkinaa. Eli kuuluisasti, this time is different – totuus, joka ei koskaan pidä paikkaansa osakemarkkinoilla.
Pörssikurssien noustessa Warren Buffettin sijoitusyhtiön Berkshire Hathawayn pelkkä käteisomistus on noussut 128 miljardiin dollariin. jotta noin järjettömään lukuun saa jotain käsitystä, sillä pystyisi ostamaan käytännössä lähes kaikki Suomen pörssin yritykset!
Buffett on väärässä – markkinat ja muut ammattilaiset oikeassa
Viime aikoina uutiset ovatkin olleet jälleen täynnä kriittisiä Buffettin toiminnasta. Seuraavat lainaukset ovat suoraan erilaisista uutisista ja kommenteista Buffettin käyttäytymiseen liittyen.
”Time is running out for Buffett to wait on a market downturn as a buying opportunity.”
”Wall Street isn’t sure why the company isn’t spending more of the money on share buybacks. Berkshire Hathaway also hasn’t made a major acquisition since January 2016.”
”Warren Buffett Poised to Address Missed Deals With Cash Pile Growing”
”Warren Buffett Clocks Worst Year (2019) in a Decade As Cash Pile Swells to $128 Billion”
”Class-A shares of Berkshire have gained 11% this year (2019), trailing the 28% rise of the S&P 500 and marking the company’s worst year in a decade in comparison with the broader market.”
Ja niin edespäin. Ja sitten tuli Korona ja pörssit romahtivat muutamassa viikossa.
Seuraavassa vertailu Warren Buffettin sijoitusyrityksen Berkshire Hathawayn osakkeen kehityksestä vs. Yhdysvaltain S&P500 indeksi vuodesta 2002 lähtien – ja siitä kuinka huono tulos on kun viime vuosi meni niin ”heikosti” Berkshirellä vs. indeksi.
Lähde: Yahoo Charts
Kun katsoo yllä olevia otsikkoja ja kuvaajaa, pitäisi huomata, että kyseessä tosiaan on maraton eikä sprintti. Buffett saattoi hävitä indeksille viime vuonna yli 15%-yksikköä, mutta johtaa indeksiä 18 vuoden aikana yli 100%-yksikköä!
Tämä on jotain, mihin jokaisen yksityissijoittajankin pitäisi pyrkiä, jos sijoittaa suoriin osakkeisiin. Älä yritä voittaa indeksiä joka vuosi, vaan voita indeksi pitkässä juoksussa – se on huomattavasti helpompaa, koska kuten olemme viime viikkoina nähneet, ei pörssillä oikeasti ole mitään käryä siitä mihin se on menossa. Pitkällä aikavälillä suunta on kuitenkin selkeä – ylöspäin.
Buffett oli jälleen sittenkin oikeassa
Warren Buffett todistaakin sen ikuisen viisauden, ettei mestarillinen sijoittaminen ole järkyttävän vaikeaa matematiikkaa, teknistä analyysia tai mitään muutakaan, mihin vain harvat pystyvät. Mestarillinen sijoittaminen vaatii vain yhden asian – omien tunteiden hallitsemisen. Ja noh, onhan se vaikeaa, mutta silti taito, jonka jokainen meistä pystyy opetella.
Pörssit olivatkin nousseet ennen Koronavirusta Yhdysvalloissa pitempään kuin koskaan pörssin historiassa. Joten on luonnollista, että Buffettin kaltainen sijoittaja, joka ei halua maksaa koskaan liikaa, ei ole viime aikoina ostoksilla käynyt.
Perinteisillä mittareilla kaikki oli pörssissä kallista ja puhuttiinkin jo ns. ”nykymarkkinan hyväksyttävistä arvostustasoista” ja siitä, että esim. vanhat tunnusluvut eivät välttämättä ole enää ajankohtaisia.
Buffett kuitenkin luottaa pitkän sijoitusuransa jälkeen edelleen näihin perinteisiin mittareihin. Ja pitkään näytti siltä, että tämän takia hän jää huomattavasti indeksiä jälkeen. Kunnes Koronavirus iski maailmantalouteen ja pörsseihin. Nyt – jälleen kerran – Warren Buffett 89v, vaikuttaa maailman nerokkaimmalta sijoittajalta. This time wasn’t different.
Back to Basics
Tänään onkin jälleen hyvä muistuttaa kaikkia lukijoita vanhasta faktasta. Pörssi ei vihaa mitään niin paljon kuin epävarmuutta. Ja nykyisessä tilanteessa on niin paljon muuttujia, että pörssit tulevat pysymään erittäin myrskyisenä (ylös ja alas) sen ajan kunnes korona saadaan jollain tavalla haltuun ja yhtiöt alkavat julkaisemaan koronan oikeita taloudellisia vaikutuksia.
Tällä hetkellä tulosvaroituksia on antanut pelkästään alat, joihin koronalla on suora vaikutus, kuten matkailu tai ravintola-ala. Talouden kerrannaisvaikutukset alkavat näkyä negatiivisesti vasta kun ihmisten kulutus laskee talouden epävarmuuden myötä tulevina kuukausina.
Lääke tai rokote ei ehdi pelastamaan maailmantaloutta koronalle, koska niiden kehitys alusta kauppaan asti kestää usein 12-18kk ja moni monikansallinen lääkeyritys aloitti kehityksen vasta viimeisen kahden viikon sisään.
Tällä kertaa näkyvyys pelkästään ensimmäisen vuosineljänneksen – saati koko vuoden – tuloksiin onkin lähes olematon ja tulosvaroituksia on alkanut jo ripottelemaan vähitellen.
Kaikesta huolimatta, tämäkin tulee menemään ohi. Buffett ja muut mestarisijoittajat käyvät shoppailemassa alelaarin laadukkaita yrityksiä. Todennäköisesti muutaman vuoden päästä emme muista koronaa ja uutiset huutavat taas, kuinka rikkaat vain rikastuvat kun pörssikurssit jatkavat nousuaan. Tämä onkin myös sinun ja minun hetki rikastua rikkaiden mukana, kun laatua saa jälleen halvalla.
Buffett tämänkin sanoi parhaiten.
Pelkää, kun muut ovat ahneita ja ole ahne silloin kun muut pelkäävät.
P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksistani.
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
Omavaraisuushaaste Bloglovin’
Omavaraisuushaaste Blogit.fi
Buffett.
Hyvä, että joku oli tarkkaavainen! Korjattu.
”Älä yritä voittaa indeksiä joka vuosi, vaan voita indeksi pitkässä juoksussa – se on huomattavasti helpompaa,” Et kai oikeasti usko tähän (?), koska se ei missään tapauksessa pidä paikkansa.
Uskon kyllä, että indeksin voittaminen on pitkällä aikavälillä helpompaa kuin lyhyellä aikavälillä – jos ottaa huomioon asiat, jotka tekstissäni mainitsin. Suurin osa indeksiä ei kuitenkaan voita juuri niistä samoista syistä – eli tunteiden hallitsemisen puutteen takia. Lyhyellä aikavälillä kyse on lähinnä arpapelistä.
Se täytyy kuitenkin muistaa, että se ei tee indeksin voittamisesta helppoa, vain helpompaa.
Olen aloittanut sijoittamisen 8 vuotta sitten kun sijoitin 500 euroa jotka sain rippilahjaksi.
Ystäväni oli Kiinassa vaihdossa ja joutui palaamaan maitojunalla kotia koska koko maa meni käytännössä Lockdowniin. Arvasin silloin, että tämä homma tulee lyömään meitä osakesäästäjiä kovaa.
Olin onnistunut keräämään 1,2 miljoonan euron osakevarallisuuden 8 vuodessa (olen nyt 23 vuotias) ja myin kaikki positioni Kanadan / USAN / Norjan ja Suomen pörsseissä. Nyt istun reilun miljoonan päällä riihikuivaa käteistä ja kun pohja saavutetaan syksyllä aion ostaa myymäni osakkeet takaisin reilulla alennuksella. Pystyn kääntämään tämän 1,2 M => 2 M kahdessa vuodessa. Olen pelkkä opiskelija ja käytännössä taloudellisesti riippumaton. Sijoittaminen on vain niin helppoa hommaa, että ajattelin perustaa oman yrityksen että saan haastetta elämään. En käsitä miksi teet tästä asiasta kauhean numeron kun on turhan helppoa jo valmiiksi.
Onnittelut hienoista sijoituksista! Suosittelen vahvasti yrittäjän uraa kun on noin hyvä puskuri rahaa käytössä, itsekin haaveilen siitä jonain päivänä. Mutta suurimmalle osalle meistä tämä ei ole aivan noin helppoa, joten täytyy vain sijoittaa kärsivällisesti.
Mikäli kertomasi on totta, olet joko Buffettia parempi sijoittaja tai sitten sinulla on käynyt satumaisen hyvä tuuri 🙂
Olisi mielenkiintoista tietää, miten sijoitit ja etenkin miten tuo 500€ paisui kahdeksassa vuodessa miljoonaan euroon, jos olet opiskelija ilman kummempia tuloja.
Buffett on todennut indeksin voittamisen hankalaksi. Kysymys on lähinnä, että tarvitseeko edes sitä voittaa, koska indeksissä pysyminen takaa jo äärimmäisen hyvät tuotot pitkällä tähtäimellä.
Buffett on mestari ja näkisin, että yksi syy siihen ovat hänen luonteenpiirteensä. Äärimmäinen pitkäjänteisyys, tunteiden hallinta ja tieto sekä kokemus (virheistä oppiminen!). Lisäksi Buffett on itse kirjoittanut, että häntä on auttanut USA:n pitkään jatkunut talouden myötätuuli. Vastaava rikastuminen ei todennäköisesti olisi ollut mahdollista muualla edes samoilla taidoilla ja luonteenpiirteillä.
Buffett vaikuttaa myös olevan jossain määrin spartalainen (tai askeetti) eli hän ei pyri elämään mitenkään loisteliaasti saati korskeasti, vaan esim. syö halpaa ruokaa, ajelee suhteellisen vanhalla autolla sekä asuu (tai on asunut) samassa vanhassa talossa lähes koko ikänsä. Nämä piirteet tekevät Buffett:sta myös miehen, jonka rikkautta ei oikein osaa edes kadehtia, vaan pikemminkin ihailla hänen metodologiansa ylivertaisuutta.
Oma näkemykseni: Älä tavoittele rikkautta, mutta huolehdi taloudestasi viisaasti, jotta voisit auttaa tulevaisuudessa muita.
Ei liity blogikirjoitukseen, mutta heräsi kysymys:
Onko tietoa, että nyt kun yritykset siirtävät yhtiökokouksiaan hamaan tulevaisuuteen, siirtyvätkö irtoamispäivät ja osingonmaksupäivät myös? Eikö yhtiökokouksessa yleensä lyödä lukkoon maksettavan osingon määrä?
Joo hyvä kysymys. Näyttää siltä, että juurikin näin käy kunnes yhtiökokoukset pidetään. Osakkeenomistajalle ihan hyvä asia periaatteessa, koska tällä hetkellä ei haluta maksaa varmasti kassaa tyhjäksi ennen kuin kriisin täydet vaikutukset ovat selvillä.
Hei! Kiitos mielenkiintoisesta blogista ja kirjoituksesta jälleen. Käyn täällä joka päivä katsomassa onko jotain uutta tullut 🙂
Mahtava kuulla aina pitkäaikaisista lukijoista! Hienoa, että jaksaa kiinnostaa!