Korona-pörssiromahduksen ollessa syvimillään moni sijoittaja etsi jotain suuntaa ja jotain merkkiä siitä mihin maailma olisi menossa. Nyt kuitenkin tuntuu, että hätä on kadonnut ja euforia on palannut pörsseihin. Yritys yrityksen jälkeen peruuttaa ennusteensa ja julkistaa surkeita tuloksia. Pörssikurssit kuitenkin jatkavat nousuaan päivästä toiseen kun pörssit katsovat ”luottavasti tulevaisuuteen”.
Itse käytännössä katsoin kriisissä vain yhteen suuntaan – siihen mitä Warren Buffett tekee. Tätä tietoa ei kuitenkaan ollut saatavilla ennen viime viikon lauantaita, jolloin pidettiin vuosittainen Berkshire Hathawayn yhtiökokous, jossa Buffett vastaili neljän tunnin verran yleisökysymyksiin non-stoppina.
Itse olen katsellut Berkshiren vuosikokouksia jo monta vuotta, koska tiedän, ettei Buffettilla kauhean montaa vuotta ole jäljellä – hän sentään on jo 89-vuotias. Pian oraakkeli on poissa ja uskon, että toista Warren Buffettia ei tule koskaan olemaan. Tänään käynkin läpi mielestäni tärkeimmät Buffettin esiin nostamat asia pörssien nykytilanteeseen liittyen ja omat tulkintani hänen kommenttiensa rivien välistä.
Seuraavassa tekstissä siis kompaktissa paketissa 4 tunnin verran tavaraa – tehty helposti luettavaksi vain viidessä minuutissa!
Buffett aloitti siitä tärkeimmästä – eli historiasta
Buffett aloitti puhumalla aina siitä päivästä kun ensimmäiset eurooppalaiset saapuivat Amerikkaan. Alku olikin ennen kaikkea historialuento juuri Yhdysvaltain historiasta. Miten tämä liittyy mihinkään – etenkään Amerikkaan? Siten, että Buffett toisti viestiänsä, jota on sanonut jo aiemmin, nyt entistä vahvemmin.
”Never bet against America”
”Never ever bet against America”
Viesti oli selkeä. Kävi koronassa mitä tahansa worst case scenarion ja best case scenarion välillä, tulee Yhdysvallat tästä selviämään ja aikanaan olemaan entistä vahvempi talous. Olen tästä aivan samaa mieltä Buffettin kanssa. Olen moneen kertaan kirjoittanut, että pelkästään Suomeen tai Eurooppaan sijoittaminen on omaan jalkaansa ampumista ja suurin osa maailman tulevistakin jättimenestyjistä tulee olemaan yhdysvaltalaisia yrityksiä.
Tämä on harmittavaa myöntää, mutta koko viime vuosikymmen on ollut pelkkää Amerikan vuosikulkua ja teknologinen kehitys on jotain, jossa on lähes mahdoton kiriä pelkästään rahan avulla. Aivovuoto Jenkkeihin on valtava ja käytännössä jos olet aidosti harvinainen huippuosaaja, ei ole oikeastaan mitään järkeä työskennellä muualla kuin Jenkeissä.
Tämä on itseään ruokkiva sykli, joka johtaa Amazonin, Googlen ja Applen kaltaisiin jättiläisiin, jotka ovat kasvaneet vuosikymmennessä niin massiivisiksi, että niitä ei pysty kaatamaan ja rajoittamaan kukaan muu kuin julkinen valta. Jos siis et jostain syystä omista Yhdysvaltalaisia osakkeita tai rahastoja, nyt on viimeistään aika. Kävi koronassa miten vain, Yhdysvallat tulee jatkamaan taloudellista voittokulkuaan armageddoniin asti.
Buffett ei kuitenkaan unohtanut inhimillisyyttä puheesta ja lopettikin mielenkiintoiseen kommenttiin. ”Amerikalla on edelleen pitkä matka vauraammaksi ja oikeudenmukaisemmaksi yhteiskunnaksi”. Niin totta – kun vertaa Yhdysvaltoja esim. Suomeen.
Mitä Buffett osti ja mitä Buffett myi – ja miksi?
Vaikka Buffettia pidetään – syystäkin – maailman parhaimpana sijoittajana, ei hänkään ole kuitenkaan virheetön sijoittaja. Buffettilla on aina ollut heikko kohta mm. lentoyhtiöiden osakkeisiin ja uskoisin, että tämä johtuu hänen nuoruudenajastaan, jolloin lentokoneosakkeet olivat nykyajan IT-osakkeet. Kaikki ostivat lentoyhtiöitä ja niiden kurssi ei voinut mennä kuin ylöspäin. Kunnes ne menivätkin sitten alas ja kovaa. Joko Buffett on tehnyt elämänsä parhaat tuotot lentoyhtiöillä tai heikoimmat.
Buffett olikin sijoittanut n. 8 miljardia jaettuna neljään isoimpaan Yhdysvaltalaiseen lentoyhtiöön – ennen koronaa. Ja kuten tiedämme, korona lamaannutti käytännössä koko lentoliiketoiminnan. Ja samalla Buffettin sijoitukset laskivat huomattavasti. Mitä Buffett siis teki koronaromahduksessa?
Piti osakkeet ja osti lisää, mitä enemmän ne laskivat? Ei, Buffett myi kaikki lentoyhtiöosakkeensa ja sanoi, ettei ole palaamassa omistajaksi. Tarkkoja tappioita Buffett ei maininnut, mutta kursseja katsoessa voidaan näiden myyntitappioksi arvioida n. 3-4 miljardia dollaria. Siinä kohtaan oman salkun lasku tuntuu pieneltä.
Syy tähän myyntiin ei ollut se, että Buffett pelkäsi, että pörssit laskevat tai, että joku vaihtoi suositusta. Buffett sanoikin lentoyhtiöistä. ”En myynyt, koska joku vaihtoi tavoitehintaa vaan, koska totesin olleeni väärässä”. Syy oli, että Buffettin mukaan maailma on muuttunut lentoyhtiöiden kannalta. Syy myyntiin oli se, että Buffettilla ei kuitenkaan ole tietoa, miten se on muuttunut, eli lentoyhtiöiden näkymät ovat sumuiset. Ja kun ei ole tietoa, jonka perusteella sijoittaa – ei Buffett sijoita ollenkaan.
Toinen mielenkiintoinen pointti oli siinä, mitä Berkshire oli ostanut kurssien laskiessa – ja taas noustessa. EI MITÄÄN. Berkshirella on tällä hetkellä vähän päälle 130 miljardia dollaria käteistä ja syy massiiviseen käteiskassaan on Buffettin mukaan ollut pitkään yksinkertainen – Berkshire ei löydä mitään houkuttelevaa ostettavaa.
Buffett pyrkiikin saavuttamaan isolla kassalla jonkun aidosti ison ostoksen tasoa 30-50 miljardia. On selvää, että Buffettilla on tiettyjä yrityksiä tähtäimessä, mutta niitä hän ei paljasta nimeltä ennen kuin niihin sijoittaa. Selvää kuitenkin on, että vaikka yritykset ovat tähtäimessä, eivät ne ole millään tavalla houkuttelevan hintaisia nykymarkkinassa.
Muutta Buffettin sanomaa ja rivien välistä tulkintaa
Kaikkea mitä Buffett sanoi alleviivasi kuitenkin enne kaikkea epävarmuus.
Buffett puhuikin vuoden 2009 finanssikriisistä ja siitä, että ”Emme tiedä vaikutuksia siitä, että keskuspankit ovat mukana (pelastamassa yrityksiä kuten nyt), mutta tiedämme vaikutukset siitä, että emme tee mitään (ks. finanssikriisi apokalypsi)”.
Buffett sanoi myös, että koska nyt on hyvä aika lainata rahaa korkojen laskiessa edelleen Yhdysvalloissa (jossa oli päästy pluskoroille toisin kuin Euroopassa), tarkoittaa tämä sitä, että nyt on surkea aika lainata rahaa. Piikki, josta kannatta ymmärtää, että lainaajia ovat ennen kaikkea pankit ja vakuutusyhtiöt. Voidaan siis olettaa, että Buffett ei tule näihin osakkeisiin lähiaikoina sijoittamaan.
Buffettin tiimi on käynyt myös paljon erilaisia skenaarioita läpi koronaan liittyen, joista hän sanoikin ”On paljon erilaisia skenaarioita – joissain käytämme paljon rahaa, joissain ei”. Lause, joka ei sinällään indikoi mitään – paitsi sitä, että tällä hetkellä maailmassa ei ole ketään, joka tietää mihin seuraavaksi mennään. Koska jos olisi, Warren Buffett todennäköisesti tuntisi hänet. Jos siis luet ennustuksia koronan tai pörssien lähitulevaisuudesta tällä hetkellä, voit lukea niistä samalla tasolla kuin Maisa Torpan töistä – viihteenä, joka kannattaa unohtaa heti lukemasi jälkeen.
Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä oli Buffettin kommentit USA:n valtionvelkaa kohtaa, jotka olivat mielestäni niin erinomaiset, että jokaisen – etenkin suomalaisen – pitäisi ne kuunnella. Buffett sanoi, että ihmisten pitäisi ymmärtää, että valtionvelkaa ei koskaan makseta takaisin ja esim. budjettikaton nostot ja draama, joka käydään joka vuosi USA:n kongressissa on vain poliittista teatteria.
Buffettin mukaan se joka toisin uskottelee itselleen huijaa vain itseään. Velkaa pyritään kasvattamaan vain samaa tahtia kuin valtion talous kasvaa, mutta valtion velan leikkaamista on turha edes kuvitella. Tämä on huvittavaa kuulla piinkovalta kapitalistilta kun Suomessa budjettikuria ajaa oikeisto ja löysempää talouspolitiikkaa vasemmisto – hullu maailma.
Yhteenveto
Sijoitti osakkeisiin tai ei, on Buffettin kysymys ja vastaus-sessioita aina kannattavaa sekä yleissivistävää kuunnella. Buffettilla on edelleen 89-vuotiaana parhaita osaajia ja ajattelijoita ympärillään, mitä rahalla saa. Hänen kokemuksensa myötä hän ei myöskään ole perinteinen puhuva pää vaan sanoo suoraan kun ei tiedä – tai sanoo kun on väärässä. Koska hänellä ei ole mitään oikeaa menetettävää.
On surullista ajatella, että aikanaan (todennäköisesti hyvin lähitulevaisuudessa) Buffett ei ole enää maan päällä. Mistä talousuutiset sitten uutisoivat kun Buffettia ei voi laittaa jokaiseen otsikkoon! Buffett on rehellinen aito kapitalisti isolla K:lla hyvässä, että pahassa, joita on maailmassa erittäin vähän, koska kaikkea yritetään nykyääb silotella vastuullisuudella, ympäristöystävällisyydellä ja ties millä, vaikka tavoite onkin usein vain tehdä rahaa näillä keppihevosilla.
Buffett onkin keskittynyt käytännössä vain yhteen asiaan elämässään – rahan tekemiseen sijoittamisella – ja siinä hän on parempi kuin kukaan muu.
P.S. Jos haluat tehdä omat tulkintasi Buffettin puheista, koko Warren Buffettin neljän tunnin Q&A-sessio löytyy täältä.
P.P.S. Ai niin ja tärkein unohtui. Warren Buffett mainitsi useampaankin kertaan sen, että suosittelee ihmisiä sijoittamaan S&P500 indeksirahastoon!
P.P.P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksista
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram
Omavaraisuushaaste Shareville
Omavaraisuushaaste Bloglovin’
Omavaraisuushaaste Blogit.fi
En ymmärrä aivan, mistä moinen optimismi tulee jenkkimarkkinaa kohtaan? 1900-luku oli yhdysvaltain vuosisata, 2000-luku ei enää tule olemaan, ja kaikki merkit viittaavat siihen suuntaan. Growth is sluggish but road to ruin is rapid…
Tämä on mielenkiintoinen keskustelunaihe. Itse uskon Jenkkeihin lähinnä sen takia, että Eurooppa ei ole tuntunut luovan juuri IT-jättejä ja nyt lähinnä keskittyy siihen, miten saisi poliittisesti tasoitettua Jenkki IT-jättien valtaa. Kiinassa taas tuntuu, että siellä yritetään vain kopioida Jenkkifirmoja ja Kiinalta löytyykin oma Amazon, oma Alphabet jne.
Itse näen, että talouskasvu tulee myös lähitulevaisuudessa juuri yksinomaan teknologian kehityksestä (etenkin nyt kun väestönkasvu ei ole enää niin hurjaa) ja kun Jenkkilä imee suurimman osan huippuosaajista itseensä (ja ei niin huippuosaajia, jolloin väkiluku kasvaa koko ajan ilman ikäpyramidinongelmia), uskon, että tämä näkyy myös tulevaisuudessa posiitivisesti Jenkkien talouskehityksestä. Laaja keskustelunaihe kuitenkin, mistä voisi itseasiassa kirjoittaa ihan tekstinkin…
Hyviä pointteja, jenkit on kiistatta nauttineet noista eduista ja käänteisestä aivovuodosta jo pitkään. Jenkit on myös nauttinut reservivaluuttastatuksesta, joka on taannut heille helpon tien kuluttaa ja paina uutta dollaria liikkeelle minkä kerkeävät. Ylivoimaiset sotavoimat ja raha ovat taanneet sen, että jenkit pystyy varmistamaan heille suotuisen poliittisen ympäristön ympäri maailman.
Vaikuttaa kuitenkin, että nuo kaikki asiat ovat kuihtumassa. Maa on ylivelkaantunut, ja kasvattaa alijäämiään mielipuolisella setelitahoituksella. Ulkomaiden usko dollariin on hajoamassa, ja samalla loppuu ulkomaiden lainoitus. Maailma tuntuu vastustavan jenkkejä entistä enemmän, ja haastajia alkaa esiintyä. Lähi-itä ottaa yhtä mielellään sotilaallista ja rahallista apua Kiinasta kuin jenkeistä. Samalla jenkit on kääntymässä sisäänpäin ja ulkomaalaisvihamielisyys nousee.
Jenkkilä on pitkälti kulutusyhteiskunta, joka on kuluttanut jo vuosikymmeniä suunnattomasti enemmän kuin se tuottaa. Vastaava tilanne ei voi säilyä entisellään ikuisesti, ja se tulee vielä kääntymään maata vastaan.
Vähän samoja tuntoja kuin Tumella. Johtajuus ei ole tähän mennessä ole ollut minkään asian suhteen ikuista. Maailman reservivaluuttana (johtajuuden merkkinä) ovat tähän mennessä ehtineet toimia peseta, gulden, punta, jne., joten tuskinpa dollarin/ Usankaan johtajuus on ikuista. Tämän viimeisimmän nousukauden aikana liittovaltion sekä kansalaisten velkaantuminen on ollut ennätysmäistä. Mitä tapahtuu seuraavassa kunnon laskussa? Kuka suostuu rahoittamaan edelleen uusiin ennätyksiin tähyävää kroonista velkaantujaa? Yksittäiset yritykset tulevat toki pysymään siellä kukkulan huipulla, mutta itse kansakunnan tulevaisuus vaikuttaa melko huolestuttavalle.
Joo tämä tosiaan on hyvä kysymys, koska tällä hetkellä ilmassa on niin paljon kysymyksiä. Toisaalta nuo samat kysymykset koskevat niin euroaluetta kuin Aasiakin kun kaikkiall on lainaa ja keskuspankkivetoista taloutta vedetty jo lähes vuosikymmen (Japanissa kolme vuosikymmentä eikä loppua näy). Oltaisiin aika suuren paradigmamuutoksen äärellä, jos dollari ei olisi enää päävaluutta ja sen seurauksia olisi vaikea ennustaa.
Ja olen samaa mieltä siitä, että Jenkkilä tuntuu olevan aivan sekaisin kansakuntana, mutta jotenkin he selviävät. Ja hyvä huomata, että esim. Kalifornia, mistä suurin osa teknologiaa syntyy on 14,5% koko Jenkkilän bruttokansantuotteesta ja siellä BKT kasvaa edelleen tervettä yli 4%:n tahtia.