WordPress, Godaddy-domain ja muuta blogisekoilua

Huom! Jos Omavaraisuushaaste ei aukea oikein jostain syystä sinulla, poista evästeet, niin sivun pitäisi toimia jälleen normaalisti. Koska…

Nyt mennään vähän sijoitusaiheesta ohi, mutta jetlagisena totesin, että haluan WordPress-mainoksista eroon. Tämähän maksaa sen 36 euroa vuodesta. Kun aloitin Omavaraisuushaasten Bloggeriin aikanaan, ostin samalla Domainin omavaraisuushaaste.com, jonka yhdistin bloggeriin. Noh, enpä tällöin tiennyt, että olin sen verran kypsä Bloggerin (jossa olin toista blogia pitänyt aikanaan 3 vuotta) epätasaisuuteen ja huonoihin ominaisuuksiin tekstiblogina, että haluan kokeilla WordPressiä.

Jos olisin ollut fiksu, olisin lykännyt domainin ostamista siihen kun näkisin, että jaksanko kirjoittaa blogia. Luonnollisesti en jaksanut blogia kirjoittaa Bloggeriin ensimmäiseen yli puoleen vuoteen domainin ostamisen jälkeen. Rahaa siis vain upposi kaivoon.

No, mutta sitten kun siirsin blogin wordpressiin kun sain motivaatiota kirjoittaa blogia enemmän, huomasin, että mapattua domainin Bloggeriin, en sitä pystynyt WordPressiin siirtämään kuin maksamalla lisää. En halunnut maksaa lisää, joten elelin tällä tavallisella wordpress-osoiteella, mikä ei sinänsä ole huono ollenkaan.

Nyt jet-lagisena sain kuitenkin innostuneen idean, että päivitän WordPress-tilini ”personal” tasolle ja vaihdan osoitteeksi omavaraisuushaaste.com:ksi. Tein tämän, eikä mitään ongelmaa. Olin poistanut jo GoDaddy tunnukseni, mutta syystä x, kun testasin kenelle domain kuuluu, näkyi se edelleen GoDaddy tililläni, vaikka itselleni se ei siellä näy. Sitten menin sivulle omavaraisuushaaste.com ja en päässyt sivulle, hups. Menin sivulle omavaraisuushaaste.wordpress.com ja hups, se ohjautui omavaraisuushaaste.com sivulle, joka ei siis toiminut. Olin onnistunut sulkemaan itseni pois omalta sivultani ja maksanut siitä vielä 36 euroa…Wordpressillä oli kuitenkin erinomainen chat-palvelu englannissa, jossa sain omat sekoiluni korjattua hetkessä (parasta chat-palvelua, mitä koskaan saanut, olen erittäin vaikuttunut).

Nyt ollaan taas lähtöpisteessä ja maksoin 36 euroa siitä, että sain vain mainokset pois. Jotkut ostavat herätostoksina vaatteita, toiset makeisia, minä näköjään domaineja ja nettipalveluita…

Loppu hyvin, kaikki hyvin? No melkein. Odottelen pari viikkoa, mitä WordPress-palvelusta neuvottiin katsomaan katoaako domain, nyt nimistäni, jotta voin päivittää sen helposti wordpress.comiin. Mikäli ei, pitänee ottaa yhteyttä vielä itse GoDaddyyn. Ajattelin nyt menetetyn rahan takia tutustua wordpress.comin tarjoamaan mainontapalveluun, affiliate-markkinointiin sekä vähän tarkoitushakuisemmin etsimään sponsoroituja tekstejä. Sekä luonnollisesti kasvattamaan blogini lukijoita entistä enemmän laajimilla kirjoituksilla, koska blogger-wordpress vaihdoksen takia menetin selkeästi Google-trafiikkia, koska Googlen silmissä olen ollut vasta ihan vähän aikaa olemassa.

Olen muuten huomannut, että suurin osa bloggareista bloggaa Bloggerilla. Mitä luulette, että on pääsyy, joka tähän johtaa? AdSense vai jokin muu? Tämmöistä tänään…

8 kommenttia artikkeliin ”WordPress, Godaddy-domain ja muuta blogisekoilua”

  1. Kun laitoin blogin pystyyn niin ensimmäisen tunnin ihmettelin bloggeria, et mitä h***ettiä tällä voi tehdä. Kävi jo mielessä, että teen itse oman blogi alustan, joka ei oikeasti edes olisi kovin pitkä projekti.

    Mutta saahan tuon bloggerin kuitenkin näyttämään juuri sellaiselta kuin haluaa. Eikä AdSenseen bloggeria tarvitse, sen voi upottaa ihan minne haluaa.

    Vastaa
    • Itsellä ton visuaalisen puolen taidot, näkemys ja jaksamus sen vääntämisessä on niin nolla, että Bloggerilla en saa lähellekään järkevän näköistä blogia aikaiseksi. Muutenkin sen kanssa pari vuotta taistelleena, jotenkin kaipasi vain vaihtelua.

      WordPress.org pohjalle rakennettuun blogiin toki saa AdSensen, mutta koska olin laiska, rakensin tämän WordPress.com pohjalle, johon ei luonnollisesti mitään ylimääräisiä saa, kuten AdSenseä 😀 Ainoa vaihtoehto on toi AdWords. Seuraava askel varmasti tulee olemaankin tuo wordpress.org pohjainen, mutta vaihdan sinne varmaan sitten joskus muutaman vuoden päästä, jos kirjoitusinnostus niin pitkälle kantaa.

      Vastaa
  2. Itse lueskelen Katleena Kortesuon blogia ja hän suositteli aloittelevaa bloggaajaa valitsemaan Word Pressin postauksessaan http://eioototta.fi/aloitteleva-bloggaaja-valitse-wordpress/ . Itse aloitin WorPressillä bloggaamisen ja olen ollut varsin tyytyväinen siihen reilun kuukauden bloggaamisen jälkeen. Mitään en ole vielä maksanut, mutta tuo mainitsemasi 36€ paketti voisi olla hyvä lähtökohta ensi alkuun, jos innostun bloggaamisesta enemmäkin.

    Vastaa
    • Joo, eipä tuolla 36e:llä juuri saa kuin tosiaan mainokset pois ja sitten tuollaisen ”virallisen” osoitteen. Ei sinänsä mitään ihmeellistä, tosin eipä 36 euroa vuodessa ole kuin aika pikkuhiluja. Itse katselen nyt vuoden tätä personalia, pyrin tekemään blogista entistä paremman ja sitten mietin, jatkanko ilmaisella vai upgradetulla.

      Vastaa
    • Tuo on muuten juttu, mistä yllätyin eniten myös kun siirryin WordPress.comiin. Uskoisin kuitenkin, että se koskee lähinnä juuri tätä WordPress.com, joka on amatööreille tarkoitettu. WordPress.org pohjaiseen tuollaisen varmaan saisi luotua – jos osaa 😀

      Mitä olen katsellut niin onneksi myös tuota staattista blogrollia ihmiset ovat jaksaneet klikkailla yllättävän hyvin. Päivittyvässä blogrollissa pitää olla joka päivä klikkailemassa tai muuten jää aina joku väliin.

      Vastaa
  3. Onko tuo 36 € siis vuosimaksu, jonka vastineeksi saa mainokset pois sivuiltaan ja domain.com -muotoisen domainin omistuksen itselleen?

    Itselläni on käytössä WordPress, jota hostaan omalta palvelimelta. Fi-päätteiselle domainille tulee kuluja 9 € vuodessa ja palvelimelle 130 €. Reilusti halvemmallakin löytyy palvelimia. Oma palvelin on siitä kätevä, että sieltä voi ylläpitää useampaa eri sivua samaan aikaan. Sivujen luominen onnistuu todella nopeasti, kun on oppinut miten homma toimii.

    Vastaa

Jätä kommentti