Just do it! Nike on monelle ihmiselle maailmassa paljon enemmän kuin ylikalliita college-housuja ja joogahousuja myyvä yritys. Sitä Nike on minulle. Monelle muulle se on kuitenkin inspiraation, energian, luovuuden, moderniuden tai statuksen lähde. Yksinkertaisesti, jotkut yritykset ja brändit aiheuttavat meissä erilaisia tunteita. Todennäköisesti suurimmalle osalle suomalaisista Fazer, Nokia tai Apple herättävät jonkinlaisia tunteita.
Käytännössä vahva brändi on vain tapa saada korkeampaa katetta tuotteista – eli myydä samaa asiaa eri purkissa kalliimmalla. Ja keskimäärin vahvan brändin yritykset myös menestyvät osakemarkkinoilla hyvin. Tänään kirjoittelenkin poikkeuksellisesti siitä näkökulmasta, mistä minä olen valmis maksamaan enemmän ja mitkä brändit ja yritykset herättävät minussa positiivisia, inspiroivia tunteita.
Nintendo

Olen maininnut Nintendo-fanipojaudestani muutamaan otteeseen blogissani, joten pitkäaikaisille lukijoille ei liene yllätys, että Nintendo on tällä listalla ensimmäisenä.
Nintendo tuli ensimmäisen kerran elämääni samalla tavalla kuin varmaan monelle 90-luvun alussa syntyneille – Gameboyn ja Pokémonin muodossa. Näitä pelejä pelasivat kaikki. Olin tällöin vain lapsi ja en ymmärtänyt sinänsä videopeleistä mitään muuta kuin, että ne olivat kivoja.
Vuodet vierivät ja pian sainkin teini-iän alussa Nintendon vähemmän myyneen pelikonsolin Gamecuben, joka näytti minulle maailman, jonka ei pitänyt olla mahdollinen. Pelit kuten The Legend of Zelda: Windwaker, Metroid Prime, Super Mario Sunshine, Super Smash Bros. Melee sekä F-Zero GX aiheuttivat tunteita ja kokemuksia, joita en ollut koskaan kokenut elämässäni.
Aitoa onnea, seikkailun tunnetta, jännitystä, pelkoa, jossa oli samaan aikaan kutkuttava mysteerin tunne. Olen aina pitänyt elokuvista, mutta kehittyneempien videopelien immersio oli aivan jotain muuta kuin elokuvien, jolloin myös tunteet olivat vahvempia.
Näiden pelien lisäksi Nintendon pelit tarjosivat myös täydellisiä monipelikokemuksia, ja Nintendo oli silloin – ja on edelleen ns. couch-multiplayerin kuningas. Olen aina ollut niin old school, että nettipelaaminen ei ole ollut juttuni vaan haluan pelata yhdessä kaverien kanssa samassa olohuoneessa. Tässä Nintendo oli 15 vuotta sitten ja yhä tänään, ykkönen.
Ajat vierivät ja Nintendolta tuli suositumpaa ja vähemmän suositumpaa pelikonsolia (Wii ja Wii U). Koska en ole ostanut tähän mennessä elämässäni kuin Nintendon konsoleita ja en koskaan ostanut Wii U:ta oli videopelaamisessani n. 5 vuoden tauko. Mietin pitkään olenko kasvanut nyt vihdoin aikuiseksi.
Ja sitten tuli 2017 julkaistu Nintendo Switch. Sisäinen lapseni heräsi jälleen. Olin ensimmäisenä julkaisuyönä jonottamassa keskiyöllä Nintendo Switchiä sekä uutta Zeldaa Verkkokauppa.comista – voidaan ajatella, että odotin sitä hetkeä yli 5 vuotta!
Se, mikä Nintendossa (nostalgian lisäksi) on mielestäni ihailtavaa on heidän japanilainen lähestymistapansa etenkin tärkeimpiin pelisarjoihin kuten Super Marioon ja Zeldaan. Kun ostat uuden Super Marion tai Zeldan, tiedät mitä saat – pelin, joka on hiottu loppuunsa kuluista säästelemättä. Pahimmassa (ja pelaajan kannalta parhaassa tapauksessa) Nintendo saattaa aloittaa pelin kehittämisen uudestaan 2 vuodenkin jälkeen, mikäli tulos ei vastaa tärkeiden brändien laatua.
Tämä on harvinaista – lähes olematonta – nykymaailmassa minkä tahansa tuotteen osalta ja vielä harvinaisempaa kun kyse on videopeleistä, jota hallitsee suurelta osin amerikkalaiset ja kiinalaiset jätit, joiden päätarkoitus tuntuu olevan nykyään vain lasten vanhempien luottokorttien vinguttaminen tappiinsa ”ilmaisilla” peleillä ja mikromaksuilla.
Nintendo löytyy niin Japanin kuin Yhdysvaltain pörssistä. En kuitenkaan koskaan sijoittaisi siihen juuri sen takia, että se ei ole millään tavalla osakkeenomistajaystävällinen yritys. Nintedolta ei löydy loot boxeja ja microtransactioneita – paitsi aniharvasta kolmannen osapuolen kehittämästä mobiilipelistä.
Nintendo tekee pelin, hioo sitä loppuunsa ennen kuin julkaisee – ja venyttää kehitystä mikäli tarve. Tämä on harvinaista nykypäivän videopelimarkkinoilla kuin Activision-Blizzardin ja EA:n kaltaiset toimijat ottavat yleensä nopean ja helpon rahan sieltä, mistä sen saa.
Viimeisin onnen tunne, jonka Nintendo allekirjoittaneessa aiheutti oli Metroid Primen jatko-osan Metroid Prime 4:n julkistus. Tämä tapahtui kolme vuotta sitten. Olin onneni kukkuloilla, koska viime Metroid Primesta oli lähes 10 vuotta. Viime vuoden alussa Nintendo kuitenkin teki ilmoituksen, että kahdessa vuodessa peli ei ollut kehittynyt oikeaan suuntaan ja Nintendo vaihtaa pelistudion ja aloittaa pelin tekemisen täysin alusta.
Suomeksi Nintendo siis heitti kymmeniä miljoonia euroja roskiin – vain, koska peli ei ollut heidän mielestään tarpeeksi hyvä. Näin ei tekisi mikään muu videopeliyritys maailmassa (voit Googlata esim. Mass Effect: Andromeda tai vaikka Anthem). Pelkästään se, kuinka paljon Nintendo arvostaa laatua yli rahan on ihailtavaa.
Näin mitättömistä asioista pieni ihminen voi olla onnellinen.
Space X/Blue Origin

Toisena listalla on SpaceX/Blue Origin. Kyse on siis avaruusmatkailusta. Space X on Elon Muskin yritys ja Blue Origin Jeff Bezosin. Puhutaan siis heti hieman eri kaliiberin yrityksistä ja teoista ihmiskunnalle kuin Nintendossa. Space X teki sen, mitä en uskonut näkeväni elämäni aikana – Space X teki avaruusmatkailusta jälleen massojen viihdettä – ja mikä tärkeämpää – taloudellisesti kannattavaa.
Ennen avaruusalukset olivat vaarallisia, että kalliita, koska niitä voitiin käyttää vain kerran. Nämä yritykset kuitenkin ovat ratkaisseet kertakäyttöongelman, joka laskee avaruusmatkailun hintaa huomattavasti. Ja tämä onnistuttiin tekemään vasta 50 vuotta sen jälkeen kun ihminen on kävellyt kuuhun!
Vaikka Elon Musk onkin viime aikoina hieman sekoillut julkisuudessa, todistaa hän mielestäni sen, että hulluuden ja nerouden välissä on vain veteen piirretty viiva. SpaceX tulee todennäköisesti olemaan hänen kaikista perustamistaan yrityksistä tärkein maapallolle, vaikka kaikki hype pyöriikin Teslan ympärillä.
Avaruusmatkailu. on ollut aina lähellä sydäntäni. Lapsena minusta piti tulla tähtitietelijä, enkä tiedä edelleenkään mitään niin kiehtovaa kuin avaruus. En kuitenkaan sinne alalle päätynyt, koska en välittänyt fysiikasta. Maailma on keskimäärin niin keskittynyt omaan napaansa, ihmisten, maiden ja uskontojen välisiin riitoihin, että kun maailman menoa seuraa aktiivisesti, ei voi kuin masentua.
Avaruusmatkailun kehittäminen antaakin minulle toivoa paremmasta tulevaisuudesta – tulevaisuudesta, jossa ihmiskunta voisi oikeasti puhaltaa yhteen hiileen saavuttaakseen jotain suurenmoista. Maailmassa, jossa riidellään täysin absurdeista asioista, avaruusmatkailu on itselleni pieni valo tunnelin päässä.
Tiesitkö, muuten, että japanilainen miljardööri Yusaku Maezawa on tarkoitus lentää muutaman taiteilijan kanssa Space X:n aluksella kuun ympäri vuonna 2023. Ja livestriimata se VR-lasien kautta. Pystyt siis näkemään saman kuin avaruusaluksessa olevat ihmiset omalta kotisohvaltasi! Tiedän siis milloin minä ainakin tulen ostamaan VR-lasit. Miksi ihmiset eivät käytä energiaansa tällaisiin asioihin vaan johonkin ihan muuhun? En ymmärrä, enkä tule koskaan ymmärtämäänkään.
Alphabet
Alphabet – tutummin Google. Tarkemmin sanottuna holding-company, johon kuuluu niin Google kuin myös Googlen muut yritykset ja pikkubisnekset.
Moni pitää Google pahana amerikkalaisena jättiyrityksenä, joka yrittää vallata maailman ja kaiken siellä olevan tiedon. Teknologiasta aina kiinnostuneena, näen kuitenkin Googlen hyviksenä maailmassa, jossa teknologiayrityksiä yritetään suitsia yhä enemmän ja enemmän.
Google itsessään on mielenkiinnoton, koska kaikki meistä ovat tuttuja Googlen hakupalvelun ja Youtuben kanssa. Ilman Googlea moni teistäkään ei olisi välttämättä blogiini löytänyt! Ennen kaikkea olen kuitenkin kiinnostunut Googlen muista bisneksistä.
Väitän, että Google olisi ylivoimaisesti maailman arvokkain yritys, jos se keskittyisi pelkästään tuloksen tekemiseen Applen tavoin. Tätä se ei kuitenkaan tee, vaan se polttaa kymmeniä miljardeja vuodessa kehitystöihin, jotka eivät välttämättä kanna laisinkaan hedelmää. Nämä Alphabet onkin eriyttänyt omaan osaan Alphabetiä nimeltään ”Other Bets”.
Mielenkiintoisin Googlen muista panostuksista on ehdottomasti Googlen Waymo, joka kehittää itseajavaa auton ohjelmistoa. Ihmiset ovat keskimäärin aivan kauheita kuskeja ja uskon siihen, että 100 vuoden päästä ihmetellään, miten ihmisiä koskaan päästettiin ratteihin. Vuodessa erilaisissa liikenneonnettomuuksissa kuolee yli miljoona ihmistä maailman ympäri.
Kun itseohjautuvat autot ovat valmiita teitä varten, voidaan olettaa, että kuolleiden määrä vähintään puolittuu – osa vahingoista on kuitenkin jonkun muun kuin auton itsensä syitä, joten kaikkia onnettomuuksia ne eivät poista, olivat kuinka täydellisiä tahansa.
Itseohjautuvat autot ovat vain yksi Googlen monista panostuksista. Toinen mielenkiintoinen projekti on DeepMind, joka on tietynlainen ”tekoäly”. Oikeasti kyseessä on vain neural network, joka oppii samalla tavalla kuin mikä tahansa algoritmi. Tekoälystä on paljon hypeä ja ehkä pelkoakin, mutta fakta on, että tekoäly nykymuodossaan on vielä satojen vuosien päässä Terminator-tason älystä.
Joka tapauksessa DeepMind on mielenkiintoinen projekti, koska tehokkuudessaan se on pystynyt asioihin, joihin pelkkä laskennallinen tietokone ei pysty. Esim. voittamaan Go-lautapelissä ihmisen – asia, johon arvioitiin, että tietokoneella menisi vielä ainakin kymmenen vuotta. Seuraavana vuorossa DeepMindilla oli Starcraft 2 real-time-strategy videopeli, jossa tarkoitus olisi voittaa maailman parhaat. Fun fact: Starcraft 2:ssa parhaat pelaajat ovat poikkeuksetta eteläkorealalaisia – yhtä suomalaista lukuunottamatta! Torille.
Googlella on näiden kahden projektin lisäksi myös paljon muita oikeasti yhteiskuntaa kehittäviä asioita ja aivan kuten Nintendossakin, en sijoittaisi Alphabetiin, koska se polttaa erittäin paljon rahaa kaikenlaisiin kokeiluihin ja sellaisten asioiden kehittämiseen, jotka eivät välttämättä koskaan tule olemaan rahakoneita. Nintendon onnistuessa saamme hyviä ja mullistavia videopelikokemuksia. Googlen onnistuessa kokeiluissaan saamme arkeamme mullistavaa teknologiaa, joka tekee maailmasta paremman paikan.
Yhteenveto
Kuten huomaatte, olen aika stereotypinen mies. Pidän teknologiasta ja kaikki asiat, jotka herättävät tunteitani ovat omalla tavallaan teknologisia saavutuksia. Tähän on sinällään yksinkertainen syy, olen aina ihaillut ihmisten kekseliäisyyttä ja luovuutta. Parhaimmillaan teknologia yhdistää nämä taiteelliseen muotoon. Kyllä, videopelit ja avaruusalukset voivat olla taidetta.
Mielestäni tällä hetkellä on menossa valtava teknologinen murros, joka testaa ihmisiä oikeastaan kaikkialla kehittyneissä maissa. Uskonkin parempaan huomiseen, kun emme ole enää lapsia uuden teknologian kanssa ja opimme sen kanssa elämään.
Pitää muistaa, että Internetkin on suhteellisen uusi keksintö massoille ja suurin osa meistä on sitä käyttänyt alle 20 vuotta. Ja siksi varmaan niin moni käyttäytyykin netissä kuin teini-ikäinen tai pikkulapsi. Uskon kuitenkin parempaan tulevaisuuteen ja siihen, että myös tässä tekstissä mainitsemani yritykset tekevät tulevaisuudesta paremman paikan.
Löytyykö lukijoilta yrityksiä, joiden faniksi voi tunnustautua tai joiden olemassaolo tai seuraaminen aiheuttaa inspiraation tai muita positiivisia tunteita?
P.S. Muista seurata Omavaraisuushaastetta myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi heti tiedon uusimmista kirjoituksistani.
Omavaraisuushaaste Facebook
Omavaraisuushaaste Twitter
Omavaraisuushaaste Instagram
Kerrassaan mainio kirjoitus jälleen kerran!
Nintendoon viitaten olisi mielenkiintoista jos kirjoittaisit joskus oman kirjoituksensa pelialaan sijoittamisesta. Remedy on tehnyt selvää jälkeä korona-ajan suomipörssissä ja CD Projekt S.A.:n (The Witcher, GOG.com) tulevaisuudennäkymät näyttävät omaan silmään hyvinkin ruusuisilta. Sitten kun oma indeksipottini on tyydyttävällä tasolla ja uskallan kastaa varpaitani suoriin osakkeisiin, nuo tulee otettua suurennuslasin alle ensimmäisenä.
Kiitos ehdotuksesta! Idea on itseasiassa erittäin hyvä, eli laitan sen tekstilistalle, saan varmaan ulos ensi vuoden alussa.